Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Isänmaan ja urheilu-uskon mies

Isänmaan ja urheilu-uskon mies -Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijaa

Teoksessa paneudutaan Lauri "Tahko" Pihkalan elämän- ja liikuntafilosofian selvittämisen ohella hänen vaikutukseensa ja merkitykseensä liikuntakulttuurin muotoutumisessa 1900-luvun Suomessa. "Life history"-metodia käyttäen kirjoittaja on selvittänyt Tahko Pihkalan mentaliteettia sekä ne hänen elämäänsä kannattavat ja johtavat arvot, normit ja periaatteet, joille hän rakensi oman ajattelunsa ja toimintansa.

Pihkala omaksui jo nuorena sosiaalidarvinistisen ajattelun sekä siihen kuuluvan leikin ja urheilun vaistoteorian elämän- ja liikuntafilosofiansa lähtökohdaksi ja perustaksi. siihen kuului oppi itse elämään kuuluvasta jatkuvasta olemassaolon taistelusta, jossa soveliaimmat, parhaimmat, kyvykkäimmät - ja ehkäpä jopa härskimmät" selvisivät parhaiten ja nousivat ihmiskunnan tiennäyttäjiksi ja valtaa käyttäväksi eliitiksi. Tahko alisti urheiluaatteensa isänmaan palvelukseen. Siten Tahkon oli luontevaa toimia miehuusvuosinaan suojeluskunnissa valmistamassa suomalaismiehiä urheilun avulla sotakuntoisiksi kansalaisiksi. Urheilusta tuli sankareineen ja palvontoineen - uskonnon tavoin - monelle suomalaiselle "elämää suurempi asia".

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Lauri Pihkala: koko kansan Tahko

Virtapohja, Kalle; Kortelainen, Lauri

Lauri Pihkala : koko kansan Tahko

Virtapohja, Kalle

Lauri Pihkala: Koko kansan Tahko

Virtapohja, Kalle

Lauri Pihkala : koko kansan Tahko

Virtapohja, Kalle

Koko kansan leijonat: Suomi-kiekon historia

Jokisipilä, Markku; Kokkonen, Jouko; Rantala, Kalle; Viita, Ossi