Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Innovaatioympäristön monet kasvot

Innovatiivisuus ja innovaatioiden keskeinen rooli globaalissa taloudessa on yleisesti tunnustettu. Myös Suomi ja sen alueet uskovat innovaatioympäristöjen merkitykseen. Keskustelusta aa ajoittain käsityksen, että olisi olemassa innovaatioympäristön ihannemalli, joka olisi mahdollista sovittaa alueelle kuin alueelle. Innovaatioympäristöt heijastelevat kuitenkin aina kyseisen alueen kulttuureja, teollisuudenaloja ja taakse jäänyttä kehityspolkua. Innovaatioympäristöjä ei voi ymmärtää ymmärtämättä organisaatioiden ja ihmisten tavoitteita, intressejä ja toimintaa. Innovaatioympäristö on aina "jonkun" ympäristö. Kirjassa kuvataan innovaatioympäristöjä ja alueellista innovaatiopolitiikkaa erilaisten toimijoiden näkökulmasta. Kirja nostaa esiin yhden alueen monet innovaatioympäristöt, maaseudun innovaatioympäristöt, käytäntölähtöisen innovaation sekä monenlaisten toimijoiden erilaiset roolit innovaatioympäristöissä. Lisäksi kirjassa etsitään uudenlaisen itseuudistavan kehittämistoiminnan perustoja. Kirjan voi tilata myös painettuna versiona Tampereen yliopiston kirjaston virtuaalikirjakaupassa.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Tutkimuksellinen kehittämistoiminta : näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon

Toikko, Timo

Tutki, kehitä, kehity : kotitalous yhteiskunnallisena oppiaineena

Kuusisaari, Hanna

Tutki ja kehitä

Vilkka, Hanna

Tutki ja kehitä

Vilkka, Hanna

Tutki ja kehitä

Vilkka, Hanna