Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Dioraama

Kaikki on ensin olemassa mielikuvituksessamme.

Kuinka selittää rakkaus sellaiselle, joka ei ole itse sitä koskaan kokenut? Älykäs aikalaisromaani unelmista ja muistoista – mahdollisista maailmoista.

Julia ja Karl tapaavat Biologisessa museossa. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijana työskentelevä Julia vetäytyy lumen saartamaan hotelliin muistelemaan yhdessä vietettyjä kuumehoureisia päiviä. Hän haluaa muistaa kaiken, koota menetetyn rakkauden pala palalta. Samalla hänellä on toinenkin tavoite, jonka toteutuminen voi muuttaa maailman ja sen, miten sen näemme.

Anna-Kaari Hakkaraisen neljäs romaani on suggestiivisen kaunis ja julma kuvaus ihmisestä, mielestä ja rakkauden mielettömyydestä.

Anna-Kaari Hakkarainen (s. 1979) on kirjailija, kirjoittaja, yrittäjä ja taiteen maisteri, joka kirjoittaa proosaa pääasiassa öisin. Hän harrastaa kuvataiteita, museoita ja kaupungilla vaeltelua. Kesät hän viettää merellä. Hän uskoo nähneensä kerran vilaukselta kolibrin. Dioraama on hänen neljäs romaaninsa.

Tammi 1. painos
FIN EISBN: 9789520408244

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Dioraama

Hakkarainen, Anna-Kaari

Sydän

Omaheimo, Raisa

Dioraama

Hakkarainen, Anna-Kaari; Oravainio, Leena; Saksman, Anna

Muistokirjoitus

Portin, Anja

Kylmää leikkiä

Sveland, Maria