Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Autismin kirjo ja kuntoutus

”Antti oli hyväntuulinen lapsi, kaunis ja ketterä. Kaikki käyttäytyminen kertoi kuitenkin siitä, että kyse oli lapsuusiän autismista, ja hänen diagnoosinsa varmistuessa perhe jo tiesi asian. Perheenjäsenet olivat hankkineet paljon tietoa autismista ja halusivat aloittaa Antin kuntouttamisen jo ennen osastojaksoa. He eivät halunneet ´menettää´ hetkeäkään ja olivat väsyneet tunteeseen, että lapsi vain liukenee heiltä kauemmas omaan maailmaansa.”

Autismin kirjon käsite on yleistynyt yhteiseksi nimeksi kaikille autistista käyttäytymistä sisältäville oireyhtymille. Kyse on neurologisen kehityksen häiriöstä, joka aiheuttaa pulmia yksilön sosiaalisuuteen, kommunikaa­tioon, aistikokemuksiin ja käyttäytymiseen.

Autististen ja Asperger-henkilöiden tapa kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa on hyvin yksilöllistä ja monimuotoista. Haastavan käyttäytymisen ilmetessä on pyrittävä näkemään maailma autismin kirjon henkilön näkökulmasta: on ymmärrettävä, kuinka hän ajattelee, kokee, toimii ja tuntee. Kivun, pelon tai muun pahan olon aiheuttajan selvittäminen helpottaa elämää ja auttaa lähellä olevia ymmärtämään käyttäytymisen syitä. Käyttäytymispiirteisiin voidaan vaikuttaa parhaiten yksilöllisellä, kasvatuksellisella kuntoutuksella, joka perustuu teoreettisiin näkemyksiin ja tutkimustuloksiin.

Kirja esittelee autismin kirjon piirteitä ja niihin liittyviä kasvatuksellisia mahdollisuuksia, keinoja ja toimintamalleja sekä kuntoutuksen taustalla olevia teoreettisia näkemyksiä ja tutkimustuloksia. Kirja on uudistettu ja nykyaikaistettu versio vuonna 2000 ilmestyneestä Autismikuntoutus-kirjasta (PS-kustannus).

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Autismin kirjo ja kuntoutus

Kerola, Kyllikki; Kujanpää, Sari; Timonen, Tero E.