Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Ajattelun perusaskeleet. Käytännön opas metakognition opettamiseen

Ajattelumme kulkee enimmäkseen itsestään, ajattelua sen kummemmin ajattelematta. Mutta entäpä jos pyrimme tietoisesti ajattelemaan taitavasti ja monipuolisesti? Mitä taitavassa ajattelussa silloin tehdään? Millaisin askelin, liikkein ja siirroin ajattelu etenee? Miten ajattelun ajattelemista voi opettaa? Ajattelun perusaskeleet on erittäin helppokäyttöinen opas ajattelun perustaitoihin ja niiden opettamiseen. Kirjassa esitellään 26 ajattelun perusliikettä, joista mutkikkaatkin ajatuskulkumme muodostuvat. Kirja on kokonainen metakognitiivinen malli ja ajattelutaitojen opetusohjelma tehopakettiin tiivistettynä. Ajattelumuodot selitetään havainnollisesti nimitysten, kuvien ja kuvausten avulla. Niiden oppimista tukevat yksinkertaisen käytännölliset harjoitukset, joita opetusryhmän kanssa voi tehdä. Kirjoittajat Roger Sutcliffe, Tom Bigglestone ja Jason Buckley ovat ajattelutaitojen opetuksen kekseliäitä ja tunnettuja brittiläisiä edelläkävijöitä. Tuhannet opettajat opiskelijoineen ovat saaneet iloa ja hyötyä heidän monipuolisista kursseistaan, kirjoistaan ja virikeideoistaan. Ajattelun opettaminen voi olla helppoa ja hauskaa!

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Oivaltava oppiminen

Lonka, Kirsti

Oivaltava oppiminen

Lonka, Kirsti

Ajattelun taidot ja oppiminen

Halinen, Irmeli

20 ajattelun työkalua. Opas tutkivan ajattelun opettamiseen

Cam, Philip; Harju, Danika; Kärkkäinen, Vilma; Tomperi, Tuukka

Ajattelun taidot ja oppiminen

Halinen, Irmeli