Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Yksi rykmentti, sata tarinaa: veteraanit kertovat (äänikirja)

Ainutkertaisesta sotaveteraanien haastatteluaineistosta koottu teos. Jatkosodassa juuri etulinjaan komennettu Jalkaväkirykmentti 1 murtui venäläisten suurhyökkäyksessä Valkeasaaressa kesäkuussa 1944. Rykmentti kärsi valtaisat tappiot mutta jatkoi taisteluaan "Kannaksen läpijuoksussa". Henkiin jääneet tunsivat vuosikymmeniä syyllisyyttä ja väheksyntää siitä, etteivät kyenneet pitämään puoliaan mahdottomassa tilanteessa. Kenelle jäi vastuu rintaman murtumisesta? Tässä kirjassa sadan samassa rykmentissä palvelleen miehen tarinat kohtaavat. Kirja pohjautuu veteraanien 2000-luvulla tehtyihin ainutlaatuisiin haastatteluihin ja JR 1:n perinnekillan haltuun uskottuun muistelumateriaaliin. Muistelijat edustavat heitä, jotka nuorukaisina taistelivat koko jatkosodan, jotka nuorukaisina heitettiin täydennysjoukoiksi sekasortoon vajonneelle Kannakselle ja jotka ihmettelevät vieläkin, miksi ylemmät eivät kuunnelleet heitä. Veteraanit paljastavat nyt, kuinka he hyökkäysvaiheessa saivat käskyn surmata venäläisiä haavoittuneita ja sotavankeja talvisodan muistoksi. Kaiken keskellä he tekivät velvollisuutensa. Nämä miehet kokivat sodan voitot ja suurenmoisen toveruuden taisteluissa. Valkeasaaren jälkeen JR 1 käytännössä hajotettiin. Myöhemmin perinnekilta ja veteraanijärjestöt toivat taistelutoverit taas yhteen. Todellisuus elää henkiin jääneiden tarinoissa - ja tässä teoksessa. Satavuotisen Suomen kannattaisi kuunnella heitä.

Docendo 1. painos
FIN EISBN: 9789522919106

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Yksi rykmentti, sata tarinaa: veteraanit kertovat

Pietiläinen, Petri

Paavo Talvelan elämä

Tuuri, Antti; Koivula, Pertti

Aseveljeys: saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941-1944

Airio, Pentti

Aseveljeys : saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941-1944

Airio, Pentti

Aseveljeys : saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941-1944

Airio, Pentti; Häyrinen, Raiko