Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Taikamaailma vaarassa : Pomenia (äänikirja)

Taikamaailma täynnä taikaa, seikkailua ja sydämeltään suuria olentoja! Pomenian taikamaailman yllä leijuu Pimeydenvelho Käämän pahaenteinen uhka, joka kasvaa päivä päivältä. Käämä on sitä mieltä, että turhanpäiväinen ilonpito on saatava loppumaan, jotta tilalle voi tulla pimeys, kuri ja järjestys! Käämän kataliin suunnitelmiin on jo lähes totuttu, kunnes Pomenian asukkaat joutuvat täysin uuden ongelman eteen. Taikapölyä kerääviä keijuja alkaa yksi toisensa jälkeen kadota kuin tuhka tuuleen. Lannistuminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, joten pomenialaiset päättävät tehdä kaikkensa, jotta hullunkurinen taikamaailma saa jatkossakin pitää taikansa. Tällä kertaa siihen tarvitaan kaksi kekseliästä peikonpoikasta, roppakaupalla yhteishenkeä, hassuttelua ja noidan neuvoja. Mutta onko Käämän voima lopulta kaikkea muuta vahvempi? Taikamaailma vaarassa on toinen osa ainutlaatuista trilogiaa, joka jatkaa tarinaa Pomenian taikamaailmasta. Mielikuvituksellinen ja värikylläinen kuvitus sekä kutkuttavan jännittävä tarina kutsuvat lukijan mukaan seikkailuun, jossa on vaakalaudalla koko Pomenian kohtalo. Suositusikä 7+ Pomenian luoja Petronella Grahn (s. 1970) on satutaitelija, tarinankertoja ja kuuden lapsen äiti. Pomenian satumaailmaan puhallettiin ensimmäinen henkäys 25 vuotta sitten, kun Petronella ompeli ensimmäisen lohikäärmehatun esikoispojalleen. Syntyi tunnettu lastenvaatebrändi, taidemaalausprojekteja, perhepuistoja pääkaupunkiseudulle ja yhteensä kuusi lasta. Kun tapahtumarikkaiden päivien jälkeen koitti iltasatujen aika, Petronella sepitti kuudelle lapselleen jännittäviä ja opettavaisia tarinoita Pomeniasta, ihanasta taikamaailmasta, missä kaikki mahdottomatkin asiat olivat mahdollisia ja seikkailu suurenmoista. Nuo sadut, lohikäärmehatut ja Petronellan omien lapsuudenkokemusten myötä syntynyt vahva mielikuvitusmaailma ovat Pomenian perusta.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Taikamaailman suuri seikkailu

Grahn, Petronella; Chydenius, Kalle

Taikamaailman kätketty salaisuus

Grahn, Petronella; Chydenius, Kalle

Kadonneet merenväkiset

Doyle, Catherine; Ojalatva, Leena; Powell, Claire; Chydenius, Kalle

Kaksintaistelu

Korpela, Meri; Korpela, Aleksi

Viikinkipoika Turn Hurjapää

Huovi, Hannele; Mela, Paula; Lyytinen, Laura