Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille): Kertomuksia urheista miehistä Aleksis Kivestä Antti Tuiskuun (äänikirja)

Martti Ahtisaari, Arvo Ylppö, Antti Tuisku, Heikki Hursti, Aleksis Kivi, Jani Toivola, Paleface, Perttu Häkkinen, Tuure Boelius, Kalle Könkkölä ja Syksy Räsänen... ja kymmeniä muita sankareita.

Nämä urheat miehet ovat olleet rohkeita, vahvoja ja pelottomia, mutta myös auliita, uteliaita, herkkiä ja neuvokkaita. He ovat muuttaneet maailmaa olemalla rohkeasti sellaisia kuin ovat ja ottamalla toiset huomioon. Heistä kertovat tarinat ovat hauskoja ja heidän elämänsä käänteet monelle tunnistettavia. Kirja tarjoaa samastuttavia esikuvia monenlaisille pojille ja oman elämänsä sankareille.

Kirjan kirjoittaa ja kuvittaa joukko suomalaisia ammattilaisia. Toimittajina ovat Aleksis Salusjärvi ja Emmi Jäkkö, jotka ovat löytäneet uusia tapoja innostaa nuoria lukemaan. Salusjärvi on ollut kulttuuritoimittaja televisiossa, radiossa sekä useissa julkaisuissa ja toimi vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinto lautakunnan puheenjohtajana. Jäkkö on työskennellyt kulttuuri alalla useissa tehtävissä, minkä lisäksi hän on vetänyt nuorten ja lukemisen välimatkaa kaventaneita hankkeita Lukukeskuksessa. Muita kirjoittajia ovat mm. Ilja Lehtinen (rap-artisti Illmari), Ville Blåfield, Mikko Sarjanen (Atomirotta), Pietari Kylmälä, Erkka Mykkänen, Harri Hertell ja Nina Honkanen. Kuvittajia ovat mm. Ossi Hiekkala, Jussi Kaakinen, Pete "Hende" Nieminen ja Joonas Rinta-Kanto.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Kimitoön-Kemiönsaari, Pargas-Parainen
Blanka-kirjastot.

Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Kangasniemi
Kangasniemi.

Kirkkonummi-Kyrkslätt
Kirkkonummi.

Juankoski, Kaavi, Kuopio, Tuusniemi
Kuopion verkkokirjasto.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Leppävirta
Leppävirta.

Aura, Koski TL, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä
Loisto-kirjastot.

Karkkila-Högfors, Lohja-Lojo, Vihti-Vichtis
Lukki-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Iisalmi-Idensalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto, Vieremä
Rutakko-kirjastot.

Somero
Somero.

Sulkava
Sulkava.

Suonenjoki
Suonenjoki.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille): Kertomuksia urheista miehistä Aleksis Kivestä Antti Tuiskuun

Salusjärvi, Aleksis & Jäkkö, Emmi & Laitinen, Aku (toim.)

Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille): Kertomuksia urheista miehistä Aleksis Kivestä Antti Tuiskuun

Salusjärvi, Aleksis; Jäkkö, Emmi

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)

Sankaritarinoita nuorilta nuorille: Tarinoita urheista edelläkävijöistä Gutenbergistä Greta Thunbergiin