Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Punaisten kyynelten talo (äänikirja)

Luita ja ytimiä myöten ravisuttava kertomus vallanpitäjien silmittömästä terrorista ja menneisyyden kohtaamisesta Chey Chan on määrätietoinen nainen, punakhmer, joka uskoo vallankumouksen välttämättömyyteen. Mutta vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan pidätetään ja viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan ministerimiehensä ja poikavauvansa kanssa. Kaksi muuta lasta, Arun-poika ja Vanna-tytär, joutuvat leireille eroon vanhemmistaan. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vanna on itse äiti ja vaimo. Arki kannattelee eteenpäin, mutta monen muun ikäisensä tavoin Vanna ei voi olla miettimättä, mitä isälle, äidille ja veljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Kun pelättyjä punakhmerjohtajia vihdoin aletaan vaatia oikeuden eteen, Vannan on tehtävä rohkea päätös: asettuako niitä vastaan, jotka kerran orjuuttivat koko kansakunnan? Ja miksi lähestyvä oikeudenkäynti saa aviomiehen pois raiteiltaan? Terhi Rannela on tamperelainen kirjailija, toimittaja ja sanataideohjaaja. Rannela on julkaissut parikymmentä teosta historiallisia romaaneja, luovan kirjoittamisen oppaita, nuortenkirjoja ja matkakertomuksia. Äidin ja lapsen valokuva Tuol Slengin vankilamuseossa Kambodzassa sysäsi hänet kirjoittamaan Chey Chanin ja tämän lasten tarinan.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Forssa, Humppila, Jokioinen-Jockis, Tammela, Ypäjä
Louna-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Punaisten kyynelten talo

Rannela, Terhi

Punaisten kyynelten talo

Rannela, Terhi

Frau

Rannela, Terhi; Valonen, Annu

Alice Hartin kadonneet kukat

Ringland, Holly; Salovaara, Hanni; Kemppi, Rosanna; Lam, Hazel; Barrett, Edith Rewa

Kiivaat

Rannela, Terhi