Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Pate Ikurista (äänikirja)

Jo liki 40 vuotta kestänyt ura suomirokin huipulla on muovannut Pate Mustajärvestä kaikkien tunnistaman hahmon. Mustajärvi on mies, jonka jokainen suomalainen uskoo tuntevansa, mutta jonka siviiliminä, Pauli, on onnistunut säilyttämään yksityisyytensä vuosikymmenten julkisesta pyörityksestä huolimatta.

Heinäkuussa 2016 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlinut Mustajärvi on edelleen iskussa. Täysissä voimissaan on myös miehen luotsaama Popeda-orkesteri, joka kellottaa vuosittain satakunta esiintymistä suomalaisilla keikka- ja festarilavoilla. Keikkailun ohessa Mustajärvi julkaisi 10. sooloalbuminsa ”Taivas on täynnä”. Vuonna 2015 hänet palkittiin maineikkaalla Iskelmä Finlandia -palkinnolla. Ikääntyminen ei näy miehen menossa eikä pyöri mielessä, mutta on tuonut mukanaan ajatuksen siitä, että itselleenkin voi hyvällä omallatunnolla ottaa aikaa.

”Pate on rooli- ja työminä, laulaja, näyttelijä ja viihdyttäjä, mikä milloinkin. Pate ja Pauli elävät symbioosissa, jossa kumpikin tietää paikkansa”, sanoo Pauli. Tässä kirjassa hän kertoo tarinoita elämästään, työstään ja harrastuksistaan sekä siitä, millaista on Pauli Mustajärven arki.

Tätä kirjaa on kirjoitettu Ikurissa, Mustajärvellä ja lukuisilla keikkamatkoilla eri puolella Suomea. Kirjoittavana apuna on toiminut tiedottaja Tina Finn. 

Mustajärven muistelot edustavat sitä totuutta, jonka hän totuutena muistaa.

Docendo 1. painos
FIN EISBN: 9789522914170

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Pate Ikurista

Mustajärvi, Pauli

Topi Sorsakoski : viimeiseen korttiin

Arvaja, Antti; Mustikainen, Tuomas

Topi Sorsakoski : viimeiseen korttiin

Arvaja, Antti; Mustikainen, Tuomas

Omaelämäkerta / Steve Lukather

Lukather, Steve

Omaelämäkerta / Steve Lukather

Lukather, Steve