Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Musikaaliset geenit (äänikirja)

Mitä tapahtuu, kun päässä svengaa?

Miksi musiikki syntyi? Miten musikaalisuus kehittyy? Mitä aivoissamme tapahtuu, kun kuuntelemme musiikkia? Miksi kärsimme korvamadoista? Miten musiikki vaikuttaa terveyteen?

Jo antiikin kreikkalaiset yhdistivät musiikin ja lääketieteen, sillä Apollo hoiti sekä musiikin että parantamisen tehtävää. Sekä nuoruus- että vanhuusiän musiikkiharrastus suojaa aivoja ikääntymiseltä, ja musiikki voi jopa parantaa.
Musiikki onkin syvällä biologiassamme: se kuuluu osana kaikkiin tunnettuihin kulttuureihin, ja ihmisten laululla on todettu olevan paljon yhteistä eläinten ääntelyn kanssa.
Liisa Ukkola-Vuoti kirjoittaa mukaansatempaavasti musikaalisuuden takana piilevistä tekijöistä ja musiikin vaikutuksista hyvinvointiimme. Kirja ei keskity huippumusikaalisuuden hyötyihin vaan siihen, miten tavallinen musikaalisuus, musiikin harrastaminen ja kuuntelu edistävät terveyttämme. Se antaa myös käytännön vinkkejä muun muassa lapsen musikaalisuuden tukemiseen ja oman hyvinvoinnin edistämiseen musiikin avulla.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Musikaaliset geenit: Hyvinvointia musiikista

Ukkola-Vuoti, Liisa

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa

Räihälä, Osmo Tapio

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa

Räihälä, Osmo Tapio

Toimiva vuorovaikutus

Talvio, Markus; Klemola, Ulla

Psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen

Ahtola, Annarilla