Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Kesäseksi 1: Bussi (äänikirja)

”Yhtäkkiä bussi jarrutti, ja Alicen oli nopeasti tartuttava selkänojaan edessään, jotta ei olisi pudonnut lattialle. Joku tungoksessa huudahti, toinen kiroili. He ajoivat työmaakylttien ja esteiden lomassa. Alusta oli epätasainen. Muuta ei enää tarvittukaan. Alice ja Eddie poukkoilivat nyt niin nopeasti ja lujaa toisiaan vasten, että ohut raja himokkaan leikin ja silkan seksin välillä oli ylitetty.” 

Alice ja Eddie eivät olleet koskaan tavanneet todellisessa elämässä, ainoastaan kameroiden välityksellä sängyssä. Kun he eräänä hikisenä kesäpäivänä sitten tapasivat täydessä bussissa, tunnelma kuumeni välittömästi. Istuinpaikan puutteessa Alice päätyi Eddien polvelle, eivätkä he pian tunteneet muuta kuin bussin rytmikkäät liikkeet, jännityksen ilmassa ja kielletyn himon. He eivät unohtaisi bussimatkaa koskaan. 

”Kesäseksi” on kolmen novellin sarja. ”Bussi” on sen ensimmäinen osa.
Alexandra Södergran on salanimellä kirjoittava ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuksi luokiteltuja aiheita jännittävällä tavalla ja uudesta näkökulmasta. Ennen kaikkea häntä kiinnostaa erotiikka, ja hän lähestyy aihepiiriä tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää.
Pseudonyymi Alexandra Södergran on ruotsalainen novellikirjailija. Hänen tekstinsä käsittelevät usein tabuina pidettyjä aiheita uudenlaisessa valossa. Södergrania kiinnostaa erityisesti erotiikka. Hän lähestyy aiheitaan tavalla, joka sekä yllättää että viihdyttää. Södergran on julkaissut runsaan tusinan verran eroottisia teoksia.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Sähkökatko opiskelija-asuntolassa

Södergran, Alexandra

Kesäseksi 2: Ranta

Södergran, Alexandra

Kesäseksi 3: Puisto

Södergran, Alexandra

Klädpoker - erotisk novell

Södergran, Alexandra

7 kiimaisen eroottista novellia Alexandra Södergranilta

Södergran, Alexandra