Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Käyköön oikeus armosta (äänikirja)

Keskellä väkijoukkoa tapahtuva murha ravistelee Vimmerbyn pikkukaupunkia

On toukokuu ja Vimmerbyssä järjestetään vuosittainen opiskelijoiden paraati. Källangsparkeniin on kerääntynyt paljon väkeä ja aurinko paistaa kirkkaalta siniseltä taivaalta – tunnelma on parhaimmillaan. Ilonpidon rikkoo kuitenkin äkillinen laukauksen ääni, ja kaikkien kauhuksi joku kaatuu maahan juhlivan ihmisjoukon keskellä. On tapahtunut murha.

Poliisitarkastaja William Johnson johtaa tutkintaa yhdessä kollegoidensa kanssa. Pian käy ilmi, että uhrilla oli menneisyydessään paljon salattavaa ja jopa useita vihollisia. Mutta olisiko joku heistä valmis tappamaan?

Juristina työskentelevä Josephine on juuri saanut päätökseen huoltajuuskiistan, jossa viisivuotiaan Bonnien huoltajuus myönnetään tämän isälle, Josephinen asiakkaalle, josta Bonnien äiti on yrittänyt jo kauan vieraannuttaa lastaan. Bonnien juonitteleva äiti yrittää kuitenkin tehdä kaikkensa, jotta lain päätöstä ei saada käytännössä toteutumaan.

Käyköön oikeus armosta on kolmas osa poliisitarkastaja William Johnsonista kertovassa sarjassa, jossa murhatutkimukset, ihmissuhteet ja pikkukaupungin elämä yhdistyvät taitavasti punotuksi kokonaisuudeksi, jota ei malta laskea käsistään. Kirjailija Michaela Winglycke on käyttäytymistieteilijä ja opiskelee lakia Tukholmassa. Hän varttui itse Vimmerbyn pikkukaupungin lähistöllä.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Kaikki mikä on oikeaa ja puhdasta

Winglycke, Michaela; Lintuniemi, Pirjo; Putkonen-Örn, Krista

Kahden kodin lapset : miten tuen lasta vanhempien avioerossa

Mäkijärvi, Leena

Kahden kodin lapset : miten tuen lasta vanhempien avioerossa

Mäkijärvi, Leena

Lapsellinen ero

Belt, Helka

Jag tvivlar på ditt ord

Winglycke, Michaela