Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Hector : asfalttihippi : muistelmia putkiradiosta Ruusuportille (äänikirja)

Mestarin kauan kaivatut muistelmat

Asfalttihippi kertoo Heikki "Hector" Harmasta, miehestä lukuisien unohtumattomien laulujen ja sanoitusten takana. "Palkkasoturi" nosti 1960-luvun puolivälissä laulaja-lauluntekijän julkisuuteen, ja 1970-luvulla julkaistujen sooloalbumeiden myötä Hectorin ura lähti nousukiitoon. Samaan aikaan Heikki Harma vaikutti kokonaisen sukupolven musiikkimakuun toimittajan työssään Yleisradiossa. Hurja työtahti johti 80-luvun kynnyksellä uupumukseen, mutta luomisvoimaansa Hector ei kadottanut silloinkaan.

Kirja kertoo myös Heikki Harman rakkaasta kotikaupungista Helsingistä, lapsuudesta Tölikassa, rautalanka-aikaan heräävästä nuorisokulttuurista, folk-ajasta, Cumuluksesta sekä luomisen pakkoa ja maailmantuskaa potevasta taiteilijasta. Tässä kirjassa edetään syntymävuodesta 1970-luvun lopulle asti.

Otava 1. painos
FIN EISBN: 9789511316664

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Hector : asfalttihippi

Harma, Heikki; Kousa, Tuula

Born to run : omaelämäkerta

Springsteen, Bruce

Bruce

Carlin, Peter Ames

Anssi Kela : kosketusetäisyydellä

Ramsay, Jean; Björklid, Kalle

Anssi Kela : kosketusetäisyydellä

Ramsay, Jean; Björklid, Kalle