Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Hän hymyilee kuin Mikko (äänikirja)

Mikon hymyä ei voi monet sietää, mutta se on aito, todisti aikoinaan Juice Leskinen - Mikon ystävä, työtoveri ja elämäkerran keskeinen sivuhahmo. Perusteellinen elämäkerta 50 vuoden uran tehneestä laulajasta ja neljän vaalikauden poliitikosta on täynnä hämmentäviä tarinoita niin keikkamatkoilta kuin Arkadianmäeltäkin. Mikko Alatalon hymy teki hänestä aikoinaan koko kansan maalaispojan, yhden 1970-luvun suosituimmista laulajista, tv-kasvon, moninkertaisen Syksyn Sävel -voittajan ja lopulta kansanedustajan 16 vuodeksi. Mikko on esiintynyt yleisölle puolen vuosisadan ajan ja tehnyt yli 700 laulua. Hän on kertonut inhimillisiä tarinoita maaseudun tyhjenemisestä, muuttoliikkeestä ja kaupunkiin siirtyneiden ihmisten kohtaloista ja rakkaudesta. Mikko on kokenut rocktähteyden ja tuulipukukansan suosion, viihdyttänyt perheen pienimpiä Känkkäränkällä ja laulattanut väkeä Tammerkosken sillalla. Kun muut manserokkarit istuivat kapakoissa, Mikko lasketteli, meloi ja kiipesi Kilimanjarolle. Matkan varrelle on mahtunut paljon myös hetkiä, jolloin Mikko ei ole jaksanut hymyillä. Hän on selvinnyt uran aallonpohjista, talousvaikeuksista, kokemastaan pilkasta sekä kaikkein rankimmasta - avovaimon itsemurhasta keskellä pahinta lamaa. Kirjassa äänessä on itse Mikko sekä hänen läheisensä sekä työtoverit niin keikkamatkoilta kuin Arkadianmäeltäkin. Laulaja on valmis puhumaan avoimesti elämästään sekä poliittisesta pelistä neljällä edellisellä vaalikaudella. Itsekritiikkiäkään unohtamatta.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Hän hymyilee kuin Mikko

Marjamäki, Tuomas; Alatalo, Mikko

Hän hymyilee kuin Mikko

Marjamäki, Tuomas; Alatalo, Mikko

Yhdet vielä, Irwin : Antti Hammarberg 1943–1991

Marjamäki, Tuomas; Sell, Pekka; Heikkinen, Antti

Yhdet vielä, Irwin: Antti Hammarberg 1943–1991

Marjamäki, Tuomas; Sell, Pekka

Tuttujen kesken Vesku : Vesa-Matti Loiri 1945–2022

Marjamäki, Tuomas; Sell, Pekka; Heikkinen, Antti