Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

En se minä ollut: itsen suojaamisen ja harhauttamisen perusteet (äänikirja)

Onko mielen suojakilven kehittyminen ihanteellista sopeutumista vai epärakentavaa itsensä huiputtamista? Ihmismieli tarvitsee automaattisesti toimivaa suojaa kohdatessaan yllättäviä tilanteita ja ristiriitoja. Meistä tasapainoisimmatkin joutuvat toisinaan turvautumaan oikoteihin, jotka vapauttavat kiperistä tilanteista ja takaavat riittävän toimintakyvyn. En se minä ollut - itsen suojaamisen ja harhauttamisen perusteet on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja ihmisen mielen sisäisistä mekanismeista, joiden avulla yksilö sopeutuu ympäröivään maailmaan ja selviytyy haastavista tilanteista niin kriiseissä kuin päivittäisessä arjessa. Teoksessa käydään kattavasti läpi psyykkisiä minän puolustusmekanismeja (ns. defenssejä) tarkastellen niitä kokonaisvaltaisesti myös modernien psykologisten teorioiden näkökulmasta. Kirja toimii myös hakuteoksena pikaisempaa käsitteenmäärittelyä kaipaavalle. Tasapainon tunteen kannalta tärkeintä on kyetä ylläpitämään riittävän eheää ja yhtenäistä käsitystä omasta elämäntarinasta. Tämä sisäinen tarina on eheä ja kestävä vasta silloin, kun se on riittävän realistinen ja sopusoinnussa ympäristön ja muiden ihmisten tarinoiden kanssa. Tämän kirjan avulla voi hallitsemattomilta näyttäviin asioihin löytää ymmärrystä ja säännönmukaisuutta.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

En se minä ollut: Itsen suojaamisen ja harhauttamisen perusteet

Stenberg, Johanna

Murra tunnelukkosi - Työstä tunteet, toimi toisin

Takanen, Kimmo

Murra tunnelukkosi: Työstä tunteet, toimi toisin

Takanen, Kimmo

Murra tunnelukkosi - Työstä tunteet, toimi toisin

Takanen, Kimmo

Murra tunnelukkosi: Työstä tunteet, toimi toisin

Takanen, Kimmo