Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Amerikan maa (äänikirja)

Lydia Quixano Perez omistaa kirjakaupan Meksikon Acapulcossa ja elää keskiluokkaista perhe-elämää aviomiehensä ja poikansa kanssa. Eräänä päivänä kirjakauppaan saapuu Javier, karismaattinen mies, jonka intohimo on kirjat. Lydian ja Javierin välille syntyy lämmin ystävyyssuhde. He jakavat ajatuksia elämästä ja kirjallisuudesta. Lydia ei tiedä, että Javier on huumekartellin pomo ja että hänen miehensä on juuri paljastamaisillaan tämän. Kun Sebastián julkaisee artikkelinsa, perheen synkimmät pelot käyvät toteen. Lydian ja kahdeksanvuotiaan Lucan elämä muuttuu hetkessä. He joutuvat jättämään kaiken ja pakenevat pohjoiseen, kohti Yhdysvaltoja, jonne Javierin vaikutusvalta ei yllä. Heistä tulee laittomia siirtolaisia yhdessä muiden kohtalotovereiden kanssa. Paljon ristiriitaistakin keskustelua herättänyt Amerikan maa on vahva kuvaus maahanmuutosta ja sen sanottu olevan "aikamme Vihan hedelmät" ja "aikamme amerikkalainen klassikko". Kirjan oikeudet on myyty 36 kielelle ja sitä on myyty jo yli 2 miljoonaa kappaletta. Mm. Ruotsissa se on ollut ehdolla vuoden 2021 kirjaksi.

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Amerikan maa

Cummins, Jeanine; Salonen, Elina

Vuorten laulu

Phan, Que Mai Nguyen; Salonen, Elina; Nikander, Hannamaija

Mustaa jäätä

Vuori-Kemilä, Anne

Mustaa jäätä

Vuori-Kemilä, Anne

Viimeinen yö Pariisissa

Druart, Ruth; Salonen, Elina; Kiiskinen, Vera