Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Vapaa valitsemaan: Tositarinoita raitistumisesta

Matka riippuvuudesta raittiuteen.

Elämänmuutosta kuvaavat tarinat avautuvat lukijalle kolmesta näkökulmasta: raitistuneen, läheisen ja päihdeterapeuttien.

Suomalainen päihdekeskustelu on jumiutunut syyttelemään ja syyllistämään. Käsitys raittiista elämästä on usein ankea ja tylsä. Raitistumisen tie nähdään rangaistusmatkana, jota seuraa iloton ja harmaa arki. Mutta matkaan voi kuulua myös paljon iloa ja vapautunutta naurua, kuten kirjan tarinat todistavat. Ne kertovat muutoksen mahdollisuudesta, joka voi olla niin suuri, ettei sellaisesta uskalla etukäteen edes haaveilla.

Kun alkoholisti raitistuu tai suurkuluttaja lopettaa juomisen, myös suhteet läheisiin muuttuvat. Ihmissuhteet muokkautuvat, vahvistuvat tai jopa syntyvät uudelleen. Kirja tuo lukijan eteen erilaisia kohtaloita ja ihmissuhteita sekä raitistuneen että läheisen näkökulmasta. Tarinansa kertovat muun muassa aviopari, naispari, vanhempi ja aikuinen lapsi sekä työpari. Kaikkia yhdistää elämänmuutos, joka on merkityksellinen koko lähipiirille.

Tositarinoita peilaavat myös muutosvalmentajat Piia Sumupuu ja Jussi Kinnunen, jotka antavat tarinoihin ammatillisen näkemyksensä. Sumupuu ja Kinnunen ovat tuttuja tv-sarjasta Korkki kiinni, joka kertoi julkisuudesta tuttujen ihmisten yrityksestä olla vuosi ilman alkoholia..

Jussi Kinnunen (s. 1962) on koulutettu päihdeterapeutti, seksuaalineuvoja ja sosionomi (AMK), jolla on viidentoista vuoden kokemus päihdetyöstä eri laitoksissa. Tällä hetkellä hän työskentelee BM-klinikalla. Kinnunen on myös yksi maamme arvostetuimmista rockbasisteista.



Piia Sumupuu (s. 1963) on koulutettu taideterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja ja yhteisöpedagogi (AMK). Hän toimii tällä hetkellä muutosvalmentajana ja taideterapeuttina hyödyntäen laaja-alaisesti eri metodeja.



Tommi E. Virtanen (s. 1971) on kirjoittanut satojen kulttuurialan lehtijuttujen lisäksi kaksi elämäkertaa: Jope Ruonansuu – Aatteleppa ite! (Gummerus 2006), Jimi Sero – Mun tie (Johnny Kniga, 2012). Hänet tunnetaan myös dokumenttiohjaajana.

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Vapaa valitsemaan

Sumupuu, Piia; Kinnunen, Jussi; Virtanen, Tommi E.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Karavaanin matkassa

Virtanen, Tommi E.