Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Tulin pitkin Härkätietä: Tarinoita kotikaupungista

Professori Juhani Niemi syntyi yhtenä suurten ikäluokkien edustajista Helsingin Kätilöopistolla, mutta hänen lapsuus- ja nuoruusmuistonsa liittyvät kiinteästi Hämeenlinnaan. Rintamamiestalossa varttunut ja maineikasta Hämeenlinnan lyseota käynyt nuorimies ehti kokea kasvuvuosinaan ikätovereidensa tavoin mopoilun hurman, kasvienkeruun vaivan, koulun matematiikan kauhut, Lasse Liemolan fanituksen ja muun nuorille kuuluvan "paheen ikuisen". Kirjassaan Juhani Niemi viivähtää myös tämän päivän Hämeenlinnassa: rantareitillä, kauppakeskus Goodmanissa ja Verkatehtaalla. Valokuvat, piirrokset, pääsyliput, kunniakirjat ja muut elettyyn aikaan liittyvät dokumentit elävöittävät tarinoita.

Tulin pitkin Härkätietä kuvaa väkevästi Hämeenlinnan paikallishistoriaa, josta vanhat ja nuoremmatkin hämeenlinnalaiset löytävät hellyttävän tuttuja paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia. Mutta melko samanlaista oli tuohon aikaan monessa muussakin suomalaisessa pikkukaupungissa, vaikka paikat, henkilöt ja tapahtumat olivat toisia. Pikkupojat uivat, hiihtivät, kävivät koulua, kilpailivat ja tappelivat kuitenkin kaikkialla samalla tavalla. Niinpä Juhani Niemen teos on yleisemminkin mielenkiintoinen ajankuva sodanjälkeisistä kasvun vuosista.

Otava 1. utgåva
FIN EISBN: 9789512366361

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Tulin pitkin Härkätietä

Niemi, Juhani