Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Tuhkimotamma

Tuhkimotamma on uuden hevoskirjasarjan ensimmäinen osa. Ratsastavat sisarukset Anna ja Emilia joutuvat muuttamaan vanhempiensa kanssa Helsingistä Keski-Suomeen pieneen kirkonkylään ja jättämään rakkaan hoitoponinsa Brunon taakseen. Uudessa koulussa heitä syrjitään eikä paikkakunnalla ole edes kunnollista ratsastuskoulua. Juuri kun tytöt luulevat elämänsä käyneen tavattoman ankeaksi, sisarukset löytävät tiensä hevossairaalaan, jota pitää hullunkurinen venäläinen eläinlääkäri Olga. Olga on entinen laukkaratsastaja ja hänellä on tallissaan kuvankaunis arabialainen täysiveritamma Shaaga, jonka pitäisi varsoa kevään aikana. Tytöt saavat luvan aloittaa käymisen hevossairaalassa auttelemassa Olgaa ja ankaraa tallityöntekijä Joonasta. Samaan aikaan sisarukset kiinnostuvat salaperäisestä mustiin pukeutuneesta pojasta heidän koulussaan. Alkaa jännittävä seikkailu, johon Olgan entisellä aviomiehellä Raunolla on myös sanansa sanottavana. Kirjan on kirjoittanut taiteilijanimillä Arna Tuuli ja Hanna Salmi esiintyvät äiti ja tytär. Arna Tuuli on aiemmin julkaissut e-kirjana hyvin menestyneen rikosromaanin Ystäväpiiri. Hanna Salmella on yli 30 vuoden kokemus hevosista ja hän pitää nykyään omaa ratsutallia. Hän on toiminut aikaisemmin tutkijana eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingin Yliopistolla. Kirjassa on jännittävän juonen lisäksi paljon asiatietoa hevosista ja niiden hoidosta. Jokaisen luvun lopusta löytyy Hanna Salmen ottama upea hevosvalokuva.

FIN EISBN: 9789526606019

Fås med följande bibliotekskort


Halsua, Kannus, Kaustinen-Kaustby, Kokkola-Karleby, Lestijärvi, Toholampi
Anders-kirjastot.

Kimitoön-Kemiönsaari, Pargas-Parainen
Blanka-kirjastot.

Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Askola, Hanko-Hangö, Ingå-Inkoo, Lapinjärvi-Lappträsk, Loviisa-Lovisa, Myrskylä-Mörskom, Pornainen-Borgnäs, Porvoo-Borgå, Pukkila, Raseborg-Raasepori, Sipoo-Sibbo, Siuntio-Sjundeå
Helle-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Iisalmi-Idensalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Sonkajärvi, Tervo, Vesanto, Vieremä
Rutakko-kirjastot.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Tuhkimotamma

Salmi, Hanna

Toivoa on, Tuhkimotamma

Salmi, Hanna

Toivoa on, Tuhkimotamma

Salmi, Hanna

Askungestoet

Salmi, Hanna

Askungestoet

Salmi, Hanna; Tuuli, Arna