Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Obaman Valkoisessa talossa: Presidentin neuvonantajan muistelmat

Yhdysvaltain entisen presidentin lähimpiin ulkopoliittisiin neuvonantajiin kuuluneen Ben Rhodesin muistelmateos on ainutlaatuisen yksityiskohtainen ja elävä sisäpiirikuvaus Barack Obaman presidenttikaudesta.

Rhodes kertoo mukaansatempaavasti, miten Valkoisen talon sisäpiiri toimii ja millaista oli työskennellä karismaattisen johtajan rinnalla. Teos valaisee oivasti myös presidentti Obaman persoonallisuutta ja toimintatapoja.

Vuonna 2007 tuolloin vielä tuntematon 29-vuotias ulkopolitiikan tutkija tuli valituksi Obaman vaalikampanjan taustajoukkoihin. Pian presidentinvaalien jälkeen Rhodes sai keskeisen roolin Obaman hallinnossa. Hän työskenteli Valkoisessa talossa liki 10 vuotta, ensin presidentin puheiden kirjoittajana ja sitten presidentin neuvonantajana ja henkilökohtaisena avustajana. Läheinen yhteistyö muuttui ajan mittaan syväksi ystävyydeksi.

Rhodes vie lukijan keskelle lähihistorian merkittäviä hetkiä; Valkoisen talon tilannekeskukseen seuraamaan operaatio Bin Ladenin toteuttamista, Iranin ydinsopimuksen syntyvaiheisiin, salaisiin neuvotteluihin Kuuban hallituksen kanssa, Obaman ja Putinin välisiin keskusteluihin.

Teos kuvaa terävänäköisesti myös sen uusnationalismin nousua, joka lopulta johti Trumpin valintaan presidentiksi.

Minerva Kustannus 1. utgåva
FIN EISBN: 9789523128415

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Obaman Valkoisessa talossa: Presidentin neuvonantajan muistelmat

Rhodes, Ben; Soro, Maikki

The World as It Is : A Memoir of the Obama White House

Rhodes, Ben

After the Fall : Being American in the World We've Made

Rhodes, Ben

USA:n presidentit : Ihmiset jotka muuttivat maailmaa

Lontoon säännöt: Jackson Lamb 5 : Jackson Lamb

Herron, Mick; Rekiaro, Ilkka; Vartiala, Matti