Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Lakanasiivet: romaani

Sodan sattumanvaraisuuteen pakotetut naiset pyrkivät lakanasiivin nousemaan arkensa yläpuolelle, irti sodan kahleista.

Heinäkuun ensimmäisen päivän helteisenä aamuna tunnelma Kuopiossa on epätodellinen. Yöt ovat ilmahälytysten ja kuumuuden takia pirstoutuneet eikä epätietoisuus miesten kohtaloista jätä rauhaan. Keskipäivällä sireenit alkavat vonkua. Vihollisen pommikoneet sytyttävät Mertasen lautatarhan palamaan ja kaupunkilaiset pyrkivät maalle. Annan lapset ja Helvin Mari ovat sotaa paossa maalla, ja Anna on suunnitellut lasten hakemista kotiin, mutta pommitus sotkee kaiken. Helviin ihastunut poliisi on edennyt riiauksessa niin pitkälle, että haaveilee kihloista ja ostaa Helville lahjaksi hirvittävän kalliin tomaatin. Mutta Helvi haaveilee yhä Karjalasta. Juuri kaupunkiin saapunut tanssijatar Mizzi ja hänen pieni tyttärensä jäävät kaaoksen jalkoihin. Rouva Lehtivaaran sotakasvatti Juho Tiihonen tekee oman ratkaisunsa ja päättää karata. Mukaansa karkumatkalle hän saa Mizzin pikku tyttären.

Sirpa Kähkönen kuvaa romaanissaan sitä ainoaa päivää sotakesänä 1941, jolloin Kuopiota jatkosodan aikana pommitettiin.

Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

Otava 1. utgåva
FIN EISBN: 9789511256748

Fås med följande bibliotekskort


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hausjärvi, Hyvinkää-Hyvinge, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki
Ratamo-kirjastot.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Lakanasiivet

Kähkönen, Sirpa

Hietakehto

Kähkönen, Sirpa

Neidonkenkä

Kähkönen, Sirpa

Rautayöt - (Kuopio-sarja)

Kähkönen, Sirpa

Hietakehto

Kähkönen, Sirpa