Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Kuninkaan kahleet

”Kuninkaan kahleet palkitsee ruhtinaallisesti sarjan kolmatta osaa kuumeisesti odottaneet fantasiakirjallisuuden fanit.” –VOYA

Victoria Aveyardin Hopea-sarjan hengästyttävässä kolmannessa osassa liittolaiset punnitaan ja mahtavat armeijat kohtaavat toisensa. Mutta kuka johtaa uusveristen ja kapinallisten armeijan taisteluun, kun salamatyttö Mare Barrow on kadottanut kipinänsä ja viruu tyrmässä sadistisen kuningas Mavenin vankina? Olivatko kaikki hänen ja muiden uusveristen tekemät uhraukset turhia? Maven vaalii kuolleen äitinsä, julman kuningatar Elaran perintöä ja hallitsee valtakuntaansa häikäilemättömästi. Uusveristen ja punaisten kapinallisten armeija jatkaa järjestäytymistä ja kasvaa entisestään. Se valmistautuu vääjäämättä edessä olevaan sotaan, sillä varjoissa piileskelyn aika on lopullisesti ohitse. Prinssi Cal, Maren rakastettu ja punaisten hopeaverinen liittolainen on päättänyt, ettei mikään estä häntä vapauttamasta salamatyttöä pahan veljensä kynsistä.

Victoria Aveyard alkoi kirjoittaa nuorten fantasiasarjaa valmistuttuaan elokuvakäsikirjoittajaksi. Punaisesta kuningattaresta tuli välittömästi suurmenestys Yhdysvalloissa. Kuninkaan kahleet on sarjan kolmas osa. Toimintaa ja pippurisia naissankareita arvostava Aveyard on luvannut aina tehdä parhaansa, ettei lukijalla koskaan olisi tylsää hänen kirjojensa parissa.

Aula & Co 1. utgåva
FIN EISBN: 9789527190821

Fås med följande bibliotekskort


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Kuninkaan kahleet

Aveyard, Victoria; Korhonen, Jussi; Hyvönen, Inkeri

Kuninkaan kahleet

Aveyard, Victoria

Kuninkaan kahleet

Aveyard, Victoria

Lasinen miekka : Hopea

Aveyard, Victoria

Lasinen miekka

Aveyard, Victoria