Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Joulupukin unelma: Opi kuinka unelmista tehdään totta

Unelmiinsa on tärkeää uskoa, mutta se ei riitä.

Joulupukin unelma on sadun muotoon kirjoitettu opas siihen, kuinka unelmista tehdään totta. Se sopii niin start up -yrittäjälle, itsensä kehittämisestä kiinnostuneelle työntekijälle kuin koko perheen yhteiseksi iltasaduksi.

Niklas Pukilla on tuttu ongelma: hänellä on unelma mutta ei keinoja eikä rohkeutta tehdä siitä totta. Apuun tulee viisas Urho-tonttu, joka vie Niklaksen seikkailulle Unelmakuruun. Niklas oppii neljän tonttukylän asukkailta kaikista niistä asioista, joita tarvitaan unelmien tavoittelemiseen: avoimuudesta uusille asioille, yrittämisestä ja epäonnistumisesta, viisaasta uurastamisesta sekä rohkeudesta. Niklaksen taantumuksellisessa kotikaupungissa Jumilompolossa kaikki eivät pojan unelmointia kuitenkaan sulata, ja edessä on jännittävä seikkailu, jonka päätyttyä maailma ei enää ole entisensä. Kuka vei juustoni -kirjan, Nalle Puh ja Taon ja Pikku prinssin mieleen tuova teos on on uudenlainen avaus Suomen kirjamarkkinoilla.

Vuosien saatossa suomalaistunut kanadalainen André Noël Chaker tunnetaan muun muassa yritysvalmentajana, Speakersforumin palkittuna puhujana, J. Karjalaista ranskaksi levyttäneenä laulajana sekä kirjailijana. Chakerin The Finnish Miracle: ihanuuksien ihmemaa (Talentum) oli vuoden 2011 myydyimpiä tietokirjoja.

WSOY 1. utgåva
FIN EISBN: 9789510411957

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

The Finnish miracle : ihanuuksien ihmemaa / André Nöel Chaker ; [käsikirjoituksesta suomentanut Liisa Poikolainen]

Chaker, André Noël; Poikolainen, Liisa

The Finnish Miracle - Hundred Years of Success

Chaker, André Noël

Joulupukin unelma

Chaker, André Noël

The Finnish Miracle - Sata menestyksen vuotta

Chaker, André Noël

Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Dalton, Trent; Poutanen, Kira; Hautala, Ilkka