Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Johan on markkinat kulutuksen sosiologista tarkastelua

Yhä useampi elämänalue on liitetty kulutuksen piiriin. Tämä näkyy arkipäivässämme esimerkiksi siten, että asiakkaista puhutaan yllättävissä yhteyksissä. Kulutus on jo olemisen tapa.

Kulutussosiologian suomalainen pioneeri Kaj Ilmonen on kirjoittanut alan perusteoksen, joka on jatkoa hänen aiemmalle kirjalleen Tavaroiden taikamaailma (1993). Nyt keskiössä ovat muun muassa markkinat ja kulutuksen politisoituminen. Tavaroiden luonteessa on jotain meihin vetoavaa, jonka avulla meitä houkutellaan kuluttamaan. Meissä on myös perusta kulutuksen jatkuvalle kasvulle.

Kirjassa käydään muun muassa läpi kulutuksen sosiologian historiaa, eritellään kulutuksen keskeisiä osatekijöitä ja käsitellään itse kulutusvalintaa konkreettisena esimerkkinä kulutuksen perusmalli, ruoka. Kirja kartoittaa myös tarjonnan tuottamia ”moraalisia hasardeja” sekä yrityksiä vaikuttaa niihin poliittisin välinein.

Kaj Ilmonen on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori.

FIN EISBN: 9789517682992

Fås med följande bibliotekskort


Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Me teemme huomisen : Visio2025 : kirja huomispäivän kulutusarvojen seuraajille, tulevaisuuden valloittajille

Merisalo, Riikka

Kuluttajat vaativat plaseboa

Leppänen. Erkki

Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa

Sutinen, Ville-Juhani; Lemetyinen, Jarkko; Kurttila, Arttu

Ruoka, valta ja nälkä 1900-luvun diktatuureissa

Sutinen, Ville-Juhani; Lemetyinen, Jarkko

Superhyvää keholle: tee rauha ruoan kanssa

Putkonen, Leena