Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Jaetun johtajuuden taito

Perinteisesti johtaja ilmaisee voimansa kykenemällä ottamaan asiat haltuun ja saamalla muut toimimaan hänen tahtonsa mukaan. Tällaisen johtamisen seurauksena ihmiset tekevät sen, mitä on käsketty – ei enempää. Nykyisissä asiantuntijaorganisaatioissa se ei kuitenkaan riitä. Nyt tarvitaan sitoutumista, oma-aloitteellisuutta ja luovuutta. Vain innostuneet ja työhönsä sekä organisaatioon sitoutuneet ihmiset kykenevät tähän. Ratkaisu nykyisiin vaatimuksiin on jaettu johtajuus. Jaettu johtajuus ei tarkoita delegointia eikä heitteille jättämistä. Se on taitolaji, joka rakentuu hyvän johtamisen ja työskentelyn jatkuvaan vaalimiseen. Kirja avaa nykyisin tarvittavaa johtamisnäkemystä ymmärrettävällä ja viimeaikaisia teoreettisia ajatuskulkuja soveltavalla tavalla. Teoksessa käsitellään muun muassa johtamisen moninaista luonnetta ja haasteita, työntekijöiden parhaiden puolien esille saamista, tuloksellista työskentelyä, muutoksen johtamista ja työhyvinvointia. Kirjassa johtajuuden tunnistetaan olevan osin yhteisöllinen ja osin yksilöllinen taito. Pauli Juuti on valtiotieteiden tohtori ja professori sekä yrittäjä. Hän on työskennellyt lukuisissa maamme elinkeinoelämän organisaatioissa asian­tuntijana ja kehittäjänä.

PS-kustannus 1. utgåva
FIN EISBN: 9789524517683

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Jaetun johtajuuden taito

Juuti, Pauli

Huono johtaminen: Tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön

Juuti, Pauli

Huono johtaminen: tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön

Juuti, Pauli

Huono johtaminen : tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön

Juuti, Pauli

Miksi niin monesta epäpätevästä miehestä tulee johtaja?: Ja miten korjata tämä?

Chamorro-Premuzic, Tomas; Henttonen, Tatu