Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Hyvän tekemisen markkinat

Kansainvälisen auttamisen ala on kasvanut, ammatillistunut ja kaupallistunut huimaa vauhtia 25 viime vuoden aikana. Nykyinen talousjärjestelmä on mahdollistanut järjestöjen kasvun mutta myös pakottanut ne mukaan kaupalliseen kilpailuun. Se on muuttanut alan markkinointikuvastoa, jossa hyödynnetään julkisuuden henkilöitä ja etsitään toimittajia kiinnostavia sankaritarinoita. Apu myös paketoidaan yhä useammin pieniksi projekteiksi, joita on helppo kaupata rahoittajille ja lahjoittajille. Pikavoittojen tavoittelussa kokonaiskuva voi kuitenkin hämärtyä. Hyvän tekemisen markkinat arvostelee kasvun logiikkaa ja kuvaa ristiriitaa hyvän tekemisen ja markkinaehtoisen toiminnan välillä. Se tarkastelee kansainvälisten ja suomalaisten järjestöjen tarinoiden avulla, miten alan toimijat ovat syntyneet ja muuttuneet sekä millaisia vaikutuksia kehityksellä on ollut. Onko kutsumus kilpailun myötä muuttunut uraksi ja bisnekseksi? Kumpi voittaa, kun järjestöt joutuvat valitsemaan arvojen ja oman selviytymisensä välillä?

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Hyvän tekemisen markkinat

Johansson, Frank

Hyvän tekemisen markkinat

Johansson, Frank