Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa

Huumeiden käyttö Suomessa lisääntyi 1990-luvulla. Erilaisten huumeiden kirjo on myös kasvanut. Tämä kirja palauttaa määrällisesti ja laadullisesti muuttuneen huumausainekysymyksen yhteiskunta- ja sosiaalitieteelliseen keskusteluun. Teoksessa analysoidaan ja paikannetaan huumeisiin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista: siinä tarkastellaan päihdekulttuurin muutosta ja pohditaan yhteiskunnallisen huumekysymyksen ratkaisumalleja. Esille tulee huumeiden käyttö osana länsimaista modernisaatiota ja osana tuottoisaa kansainvälistä kauppaa. Teoksessa pohditaan huumeiden käytön laadullisia muutoksia, sosiaalista jakautuneisuutta ja haittojen, erityisesti huumekuolemien lisääntymistä ja median roolia niissä. Mukana on myös etnografinen tutkimus heroiinin ja amfetamiinin käyttäjien elämästä. Kirjoituksissa tarkastellaan myös päihdehuollon kehitystä osana hyvinvointivaltion muutosta, poliisin suorittamia tehoiskuja ja lainsäädännön muutoksia. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ja oheislukemistoksi yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoisiin opintoihin. Teoksen kirjoittajat ovat sosiologian, sosiaalipolitiikan, kriminologian, oikeustieteen ja sosiaalihistorian aloilta. Kirjaa tai sen osia ei voi tulostaa.

Gaudeamus 1. utgåva
FIN EISBN: 9789524956185

Fås med följande bibliotekskort


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Imatra, Lappeenranta-Villmanstrand, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Heili-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Saadaan vähän kamaa : Suomen ensimmäinen huumeaalto ja hoidon pioneerit

Parhi, Katariina; Nikander, Hannamaija

Oikeus päihdehuoltoon

Pehkonen, Aini; Kekoni, Taru; Kuusisto, Katja

Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: huumeet Suomessa 1800-1950

Ylikangas, Mikko

Hyvä ihminen - uudistuva yhteiskunta : sosiaalipoliitikko pohtii alansa ydinkysymyksiä

Suonoja, Kyösti

Sivistys vaurautena: Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa

Joutsenvirta, Maria; Salonen, Arto O.; Jaaksi, Ari