Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Frau

Lina Heydrich, natsipyöveli Reinhard Heydrichin leski, on jo vanha nainen. Hän on päättänyt antaa elämänsä viimeisen haastattelun luotettavalle toimittajalle. Vuosikymmeniä hänen miehestään on kerrottu karkeita valheita, mutta nyt Lina kertoisi totuuden. Muistoissaan nainen palaa 1940-luvulle, jolloin hän eli elämänsä onnellisinta aikaa. Hänen miehensä oli ylennetty Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi ja perhe asettautui ylelliseen kartanoon Prahan lähelle. Lina eli kuninkaallista elämää ruusupuutarhaa ja lapsiaan hoitaen. Prahassa perhettä kohtasi kuitenkin tragedia, kun toukokuussa 1942 SOE:n agentit hyökkäsivät Reinhard Heydrichin kimppuun kohtalokkain seurauksin. 42 vuotta miehensä kuoleman jälkeenkin Lina näkee tästä unta joka yö.

Historiallisiin tapahtumiin perustuva Frau valottaa kiistellyn natsikenraalin persoonaa vaimon näkökulmasta. Se on tarina suuresta rakkaudesta ja valtaan sairastumisesta. Heydrichin salamurhasta seurauksineen tuli lopulta pala järkyttävintä sotahistoriaa. Lina Heydrichilla on myös yllättävä yhteys Suomeen, sillä 1960 luvulla hän avioitui teatterinjohtaja Mauno Mannisen, Anni Swanin pojan, kanssa.

Karisto 1. utgåva
FIN EISBN: 9789512361069

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Frau

Rannela, Terhi; Valonen, Annu

Kolmas valtakunta

Kolmas valtakunta

Knausgård, Karl Ove; Lämsä, Perttu; Joskitt-Pöyry, Jonna

Hakaristirouvat: naiset kolmannen valtakunnan huipulla

Wyllie, James; Schmidt, Tähti

Hakaristirouvat: naiset kolmannen valtakunnan huipulla

Wyllie, James