Gå till huvudinnehåll
Alla bibliotek

Faktat nettiin!: Asiantuntijaviestintä sosiaalisessa mediassa

Perinteinen media ei ole enää ainoa väylä julkiseen keskusteluun. Sosiaalinen media nostaa esille itseoppineita asiantuntijoita, ja myös tutkijoilta odotetaan aiempaa aktiivisempaa osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Twitter, Facebook ja blogit ovat muodostuneet keskeisiksi kanaviksi viestiä tutkimustuloksista ja kommentoida ajankohtaisia kysymyksiä. Miten niitä voi oppia hyödyntämään parhaiten? Faktat nettiin! on käytännönläheinen verkon ja sosiaalisen median opaskirja asiantuntijatyötä tekevälle. Sosiaalisessa mediassa aktiivisten asiantuntijoiden haastattelut ja konkreettiset esimerkit perehdyttävät lukijan kattavasti niin sisältösuunnitelmien laatimiseen kuin vetävien sisältöjen kirjoittamiseen, oman persoonan esilletuomiseen ja vaikuttavuuden lisäämiseen. Verkko- ja someviestinnän avulla mahdollistetaan esimerkiksi tutkimustiedon näkyvyys ja leviäminen, uudet kohtaamiset ja yhteistyömahdollisuudet sekä uudenlainen avoimuus tutkimuksen eri vaiheista. Viemällä faktat nettiin asiantuntijat voivat ennen kaikkea oikoa julkisuudessa leviävää virheellistä tietoa ja nostaa tietoon pohjautuvat näkökulmat keskustelun ytimeen.

Gaudeamus 1. utgåva
FIN EISBN: 9789523455900

Fås med följande bibliotekskort

Ej tillgänglig.

Du kan också vara intresserad av dessa...

Faktat nettiin!: Asiantuntijaviestintä sosiaalisessa mediassa

Poutanen, Petro; Laaksonen, Salla-Maaria

Otteita verkosta : verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät

Laaksonen, Salla-Maaria; (toim.), Janne Matikainen & Minttu Tikka

Social media for school leaders a comprehensive guide to getting the most out of Facebook, Twitter, and other essential Web tools

Dixon, Brian J

Social Selling - Henkilöbrändi, verkostot ja sosiaalinen media B2B-myynnissä

Pääkkönen, Laura

Twitter : tips, tricks, and tweets

McFedries, Paul