Vieras

    Vieras / Riikka Pulkkinen

    "Viisi aistia. Mitä muuta ihminen tarvitsee kuin viisi aistia ja yhden päivän? Ei kaipuita, ei ounailua.
    Olen onnellisempi kuin aikoihin. Ihminen voi astua tuntemattomalle maalle. Maa ottaa hänet vastaan. Hän on vieras niin kuin on vieras itselleenkin, niin kuin kantaa itsessään sitä vaiteliasta outoa, jolle ei ole nimeä."
    Seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää elämänsä ja matkustaa New Yorkiin.
    Maria tutustuu naiseen, joka avaa hänelle oven tanssin maailmaan. Askel askeleelta hän uskaltaa kysyä, mistä oikeastaan on kotoisin, pohjoisen pikkupitäjästäkö, jossa hän oli ajaa itsensä tuhoon, vaiko jostain kauempaa.
    Uskonkriisin ravistelema Maria etsii suurkaupungista uutta pyhää kolminaisuutta, mutta ei pysty vaientamaan kysymystä, jota pakeni: mitä pahaa tapahtui pienelle tytölle, joka yritti tehdä kotinsa Suomeen?
    Villi romaani käsittelee muukalaisuutta, uhraamista ja uskonnollisuutta yhtä aikaa älyllä ja kaikin aistein.
    "Jos aloitan tänään uuden uskonnon, sen ensimmäinen sakramentti on alttius."

    Maria identiteetti etsintä muukalaisuus unohtaminen usko epäily papit muistelu lapsuus matkat ystävyys aikuiset lapset rasismi pahoinpitely tytöt vieraantuminen aviopuolisot salaisuudet menneisyys naiset anoreksia kuolema äidit uskonnollisuus nuoret vuokranantajat tanssijat kaupungit New York Helsinki

    Otava 1.edition
    FIN EISBN:9789511267164

    You may be interested in...