Kirjoittaja oli kokenut Lapin taivaltajan rasittavat oppivuodet 1980- ja 1990-luvuilla. Retket oli yleensä tehty elokuun ensim­mäisel­lä viikolla. Kun kesäsäät Pohjolassa vaihtelivat, niin oli koettu sekä sateisia ja kylmiä retkiä että helteisiä ja mieluisia vaellus­säitä. Kovin erilaisia kulku­maastoja oli nähty useilla retkillä ja siinä sivussa oli saatu hienoja harri-, siika-, taimen- ja rautu­saaliita. Vuosituhannen lopulla kirjoittaja koki työelämässä merkittävää menestystä, mutta sairastuminen pakotti hänet jäämään ennen­aikaiselle eläkkeelle sekä välttelemään vähän aikaa pitkiä vaellusretkiä. Se ei kuitenkaan laimentanut halua päästä Lappiin, vaan itse asiassa uudelle vuosituhannelle siirryt­täessä koitti pian uusi aika, jolloin hän lähti Lappiin viikoksi joka kesä. Hänen omat poi­kansa varttuivat aikuisiksi ja osaa­viksi sekä vastuul­lisiksi vaeltajiksi ja olivat merkittävänä apuna noina ongelma­vuosina. Monia kiinnostavia retkimaastoja löy­tyi Lapista lisää. Koettiin vaelluksen rasituksia ja nau­ttiin leirielä­mäs­tä ja kalas­tuksen onnekkaista tuokioista. Tämän kirjan kertomukset tuovat kuvan vaelluksista Lapissa silloin, kun se on parhaimmillaan. Kirjan valokuvat tukevat kirjoittajan kertomuksia.