Skip to main content
All libraries

Vaarallinen vakoilu : lastendekkari

Vaarallinen vakoilu on viides osa helppolukuista Kivalan etsivät -sarjaa. Aiemmissa osissa Matti ja Lumi ovat ratkoneet Jäätelökioskin ja Kadonneiden rahojen arvoitusta, pelastaneet Lemmikit pulasta sekä tutkineet Väsyneen leijonan tapausta. Kirjan kuvituksesta vastaa mm. Finlandia junior -ehdokkaan kuvittanut Satu Kontinen.

Matti ja Lumi päättävät selvittää, miksi Sampsa ei koskaan puhu itsestään tai kodistaan. Mikä voi olla niin kauheaa, ettei siitä voi kertoa edes parhaille ystäville?

Samaan aikaan Lumin ja Sampsan suuresti odottama Musa-kunkkujen keikka uhkaa peruuntua. Asialle on tehtävä jotain, mutta se osoittautuu vaikeammaksi kuin aiemmat Kivalan etsivien selvittämät mysteerit. Kuinka selvittää mahdollinen rikos paljastamatta noloa vakoilua Sampsalle?

Kellon kiitäessä kohti Musakunkkujen keikkaa Matti päättää pelastaa kolmikon ystävyyden, joka on joutunut pahaan umpisolmuun. Hyvät aikomukset uhkaavat viedä hänet suureen vaaraan.

Johanna Tuomola on aiemmin kirjoittanut suositun heppatytöille suunnatun kahdeksanosaisen nuortenkirjasarjan. Hänet tunnetaan myös aikuisille suunnatuista, kiitetyistä rikosromaaneistaan.

Myllylahti Oy 1. edition
FIN EISBN: 9789522026842

Available with these library cards


Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki-Storå, Isokyrö-Storkyro, Karijoki-Bötom, Kaskinen-Kaskö, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Laihia-Laihela, Lappajärvi, Lapua-Lappo, Perho, Seinäjoki, Soini, Teuva-Östermark, Veteli-Vetil, Vimpeli, Ähtäri-Etseri
Eepos-kirjastot.

Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Järvenpää-Träskända, Kerava-Kervo, Mäntsälä, Tuusula-Tusby
Kirkes-kirjastot.

Hamina-Fredrikshamn, Iitti-Itis, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää-Pyttis, Virolahti-Vederlax
Kyyti-kirjastot.

Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti-Lahtis, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
Lastu-kirjastot.

Eura, Eurajoki-Euraåminne, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki-Kumo, Merikarvia-Sastmola, Nakkila, Pomarkku-Påmark, Pori-Björneborg, Rauma-Raumo, Siikainen, Säkylä, Ulvila-Ulvsby
Satakirjastot.

Hattula, Hämeenlinna-Tavastehus, Janakkala
Vanamo-kirjastot.

Kaarina-S:t Karins, Kustavi-Gustavs, Laitila, Lieto-Lundo, Masku, Mynämäki, Naantali-Nådental, Nousiainen-Nousis, Paimio-Pemar, Pyhäranta, Raisio-Reso, Rusko, Salo, Sauvo-Sagu, Taivassalo-Tövsala, Turku-Åbo, Uusikaupunki-Nystad, Vehmaa
Vaski-kirjastot.

You may be interested in...

Lemmikit pulassa : lastendekkari

Tuomola, Johanna

Jäätelökioskin arvoitus

Tuomola, Johanna

Kadonneiden rahojen arvoitus : lastendekkari

Tuomola, Johanna

Vielä kerran : rikosromaani

Tuomola, Johanna

Valheiden vangit

Tuomola, Johanna