Venäläisen absurdin satiirin perinteeseen nojaava Urbaani sieniopas kertoo Vladimir Spiridonovitsista joka lähtee vaimonsa kanssa sienestysretkelle. Hän syö erehdyksessä psykedeelisiä suipposilokkeja ja epäilee kuolleensa. Matka vie Volodjan ajan ja avaruuden taa, kulkien äärimmäisen euforian kukkuloilta vainoharhan ja epätoivon pohjattomiin rotkoihin. Analysoidessaan elämäänsä hän löytää itsestään niin filosofin kuin psykoanalyytikonkin. Ja aina hyväksyttyään kohtalonsa huomaa sen heittäneen häränpyllyä. Aika ei olekaan jana, vaan ennemminkin kolmiulotteinen pallo, joka laajenee yhä hidastuvaa vauhtia joka suuntaan. Ja vauhti luonnollisesti hidastuu koska pallon läpimitta kasvaa ja läpimitan kasvaessa tilavuus kasvaa. Vauhti hidastuu tasaisesti muttei pysähdy koskaan, sillä tilan kasvaessa hidastuvuuden kulmakerroin lähestyy ääretöntä ja ääretöntä lähestyttäessä aika voi hidastua entistä rajattomammin. Heureka! Lopulta Vladimir ymmärsi mahdollisuutensa ja tulevan asemansa. Aseman, joka hänelle kuului juuri löytämiensä kykyjen mukaan niin työpaikalla, kaupungissa ja mahtavassa Neuvostoliitossa kuin koko universumissakin! Mutta mikä se paikka oli, siitä hän ei ollut lainkaan varma?