Skip to main content
All libraries

Radiomusiikin rakennemuutos : kaupallisten radioiden musiikki 1985-2005

Radiomusiikin rakennemuutos. Kaupallisten radioiden musiikki 1985-2005 Yleisradion radiomonopoli murtui vuonna 1985, kun paikallisradiot aloittivat toimintansa. Alun kokeilevan ja valikoivan musiikkitarjonnan syrjäytti 1990-luvulla kilpailun kiristyminen, mikä johti radiotarjonnan virtaviivaistumiseen, soittolistakäytäntöihin ja väitettyyn musiikin yksipuolistumiseen. Tätä edesauttoivat lama, liikenneministeriön toimilupapolitiikka sekä amerikkalaismallisen formaattiradion yleistyminen.

Kirja tarkastelee niitä poliittisia, taloudellisia ja musiikkikulttuurisia tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet mainosrahoitteisten radioiden musiikkitarjontaan 20 vuoden ajalla mukaan lukien nykykanavien musiikinvalintaprosessit. Uuden radiokulttuurin airuina esitellään helsinkiläinen Radio City, tamperelainen Radio 957 ja turkulainen Radio Sata. Asemat edustavat suomalaisen radiokentän muutosta laajemminkin, sillä yksi kerrallaan ne sulautuivat osaksi laajempaa mediayritystä ja sen yrityskulttuuria. Formaattiradion toimintaperiaatteita esitellään myös Classic Radion ja Kiss FM:n kohdalla.

Kirjassa sivutaan myös YLEn reaktioita markkinavetoisten radioiden keskellä. Kaupallisen radion murros on ajankohtainen erityisesti nyt, kun uudet digitaaliset välitysmuodot muuttavat musiikin kuuntelua ja musiikin hankintaa.

Kirjan voi tilata myös painettuna versiona Tampereen yliopiston kirjaston verkkokirjakauppa Granumista.

Available with these library cards


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen-Jorois, Juva, Mikkeli-S:t Michel, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna-Nyslott, Varkaus
Lumme-kirjastot.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

You may be interested in...

Radio Suomipop: suomalaisuuden soundtrack -juhlakirja 20v.

Terras, Antto

Miten sota soi? : sotaelokuva, ääni ja musiikki

Susanna Välimäki

Loppuunmyyty : musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000-2020

Holm, Taija

Aki Sirkesalo : musiikki soi

Haarala, Laura; Luukkanen, Antti; Häkli, Simo

Aki Sirkesalo : musiikki soi

Haarala, Laura; Luukkanen, Antti