Väitöskirjassa tarkastellaan angloamerikkalaisen populaarikulttuurin, erityisesti pop-musiikin leviämisen vaikutuksia 1960-luvun Suomessa. Analyysin kohteena on sekä julkisuudessa käyty keskustelu populaarimusiikista että musiikillinen ilmiö, jota useissa yhteyksissä kutsuttiin "protestilauluksi". 1960-luvun alkuvuosina uusia piirteitä alkoi vakiintua populaarimusiikkia koskevaan julkisuuteen pop-musiikin suosion kasvun myötä. Uudentyyppisten nuorisolehtien ja -ohjelmien myötä esimerkiksi fanius ja tähteys alkoivat saada entistä merkittävämmän aseman.Samanaikaisesti taidemusiikin piirissä, vuosikymmenen alun avantgardististen virtausten jälkimainingeissa, nuorten säveltäjien ja kriitikoiden kiinnostus kääntyi populaarimusiikkiin. Tutkimus osoittaa, kuinka nuoren sivistyneistön aloittama keskustelu populaarimusiikista syntyi pitkälti 60-lukulaisen sukupolvikonfliktin hengessä. Ottamalla populaarimusiikin keskustelun aiheeksi nuoret kriitikot ja kulttuurielämän vaikuttajat halusivat korostaa yhteiskunnan järkiperäistä ja moniarvoista tarkastelua ajan sosiologisten teorioiden hengessä. Kuitenkin pian keskusteluun alkoi liittyä toisentyyppisiä sävyjä: kritiikin kohteeksi nousi populaarimusiikin "kaupallisuus". Toisaalta myös valistukselliset näkökulmat saivat jalansijaa: keskeiseksi vaatimukseksi muodostui populaarimusiikin tason kohottaminen. Nämä puhetavat vahvistuivat 1970-luvun alussa, jolloin osa keskustelijoista ryhtyi tarkastelemaan populaarimusiikkia marxilais-leniniläisen yhteiskuntateorian perspektiivistä. Kuitenkin kokonaisuudessaan vuosina 1964-1970 käyty keskustelu populaarimusiikista loi pohjan myöhemmälle populaari- ja kansanmusiikin opetuksille ja tieteelliselle tarkastelulle Suomessa. Väitöskirja on ensimmäinen 1960-luvun suomalaista populaarimusiikkia yksityiskohtaisemmin analysoimaan pyrkivä tutkimus. Siinä yhdistyy toisiinsa musiikintutkimuksen ja yleisen kulttuurintutkimuksen menetelmät. Kirjan voi tilata myös painettuna versiona Tampereen yliopiston kirjaston virtuaalikirjakaupassa.