Matemaattiset oppimisvaikeudet

    Matemaattiset oppimisvaikeudet / Riikka Mononen, Pirjo Aunio, Eija Väisänen, Johan Korhonen, Anna Tapola

    Jokainen lapsi saa kymmenen euron leikkirahan. Milla valitsee opettajan pitämästä kaupasta eläimen, jonka hinta on kuusi euroa. Opettaja ottaa setelin, antaa eläimen ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Milla hymyilee tyytyväisenä ja antaa ostosvuoron seuraavalle. Opettaja kuitenkin kysyy Millalta, paljonko hänen olisi pitänyt saada takaisin kymmenestä eurosta. Milla katsoo täysin hämmästyneenä opettajaa ja kysyy: ”Mistä sen voi tietää?” Miksi yksinkertainen vähennyslasku voi olla jollekin lapselle vaikea ratkaista? Kahdenkymmenen oppilaan ryhmässä on keskimäärin neljä lasta tai nuorta, joille matematiikan oppiminen on ikätovereihin verrattuna selkeästi työläämpää. Miten tällaiset lapset ja nuoret voi tunnistaa? Millä keinoilla motivaatiota voi tukea ja mahdollista matematiikka-ahdistusta lievittää? Kasvatusalan ammattilainen tarvitsee tietoa ja välineitä havaita, keille matemaattisten taitojen oppiminen on erityisen vaikeaa. Jos näille oppijoille pystytään tarjoamaan tukea varhaisessa vaiheessa, tuki auttaa ehkäisemään vaikeuksien kasautumista oppimisessa, elämänhallinnan taidoissa ja hyvinvoinnissa. Kirjassa tarkastellaan matemaattisten taitojen kehitystä, siinä ilmeneviä oppimisvaikeuksia, pedagogista arviointia ja tukea. Lisäksi esitellään opetusmenetelmiä, joiden on tutkimusten mukaan havaittu olevan hyödyllisiä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.Kirjoittajilla on useiden vuosien kokemus kirjan teemoihin liittyvästä tutkimus- ja opetustyöstä.

    oppimisvaikeudet matematiikka oppiminen motivaatio tunteet lasten kehitys opetus matemaattiset taidot tukeminen vaikeudet kielelliset häiriöt oppimiskyky kouluvaikeudet matemaattinen lahjakkuus erityiskasvatus tukiopetus

    PS-kustannus 1.edition
    FIN EISBN:9789524518017

    You may be interested in...