Mariosofia - Elektronisten pelien kulttuuri

    Mariosofia - Elektronisten pelien kulttuuri / Erkki Huhtamo

    Mariosofia - elektronisten pelien kulttuuri on ensimmäinen kotimainen teos elektronisten pelien maailmasta. Se tarjoaa lukijoille laaja-alaisen näkökulman video-, tietokone-, verkko-, mobiili- ja virtuaalitodellisuuspelien kulttuuriin sekä niiden ideologisiin, taloudellisiin ja psykologisiin merkityksiin. Tämän viime vuosina räjähdysmäisesti levinneen uuden kulttuurimuodon eri ulottuvuudet ja kulttuuriset kytkennät ovat vasta paljastumassa. Teos selvittää ilmiön kehitystä ja laajentumista uusiin ympäristöihin sekä pohtii, millaisia muita suuntauksia pelikulttuurin monimuotoistumiseen liittyy. Pelimyynnin rinnalla kukoistavat oheistuotemarkkinat, mutta myös monet journalistit ja tutkijat saavat niistä elantonsa. Pelit ovat myös toimineet innoittajina mm. elektronisen musiikin tuottajille, mobiiliteollisuuden toimijoille ja mediataiteilijoille. Kokoelma soveltuu mediatutkimuksen, viestinnän, kasvatustieteen ja laajemminkin kulttuurintutkimuksen opintoihin yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa. Kirjoittajat ovat alan suomalaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita. Kirjaa tai sen osia ei voi tulostaa.

    tietokonepelit videopelit mediatutkimus kulttuurisosiologia kulttuurintutkimus pelaaminen virtuaalitodellisuus väkivalta tietoverkot

    Gaudeamus 1.edition
    FIN EISBN:9789524956345

    You may be interested in...