Skip to main content
All libraries

Koutokeino, kylmä kosto

Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon voittaja vie lukijan syvälle saamelaisyhteisön omalakiseen maailmaan. Tukholmassa koko ikänsä asunut apulaissyyttäjä Anna Magnusson on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Hän ei ole koskaan tullut pohtineeksi juuriaan tai sitä, miksi hänen äitinsä jätti sukunsa ja pohjoisen kotikylänsä Norjan Finnmarkissa. Nyt hän on kuitenkin matkalla sukunsa maille Koutokeinoon. Annan isoäiti on anonut häntä tulemaan raiskauksesta syytetyn serkkunsa Nils Mattisin avuksi. Isoäiti on epätoivoinen, sillä perhe ei tule toimeen ilman Nilsiä. Luettuaan poliisiraportin Anna on vakuuttunut Nils Mattisin syyllisyydestä. Tilanne on vaikea, sillä lojaalisuus sukua kohtaan on jyrkässä ristiriidassa Annan ammattietiikan kanssa. Myös muut kyläläisten väliset konfliktit aiheuttavat päänvaivaa. Kenen puolella hänen tulisi seistä? Tulevista viikoista muodostuu henkiinjäämistaistelu oudossa ympäristössä. Kuka on vastuussa Koutokeinossa sattuvista kuolemantapauksista? Ja kuka haluaa raivata Annan pois tieltä? Jännityksentäyteinen trilleri sijoittuu Suomen ja Norjan rajan tuntumaan, tradition ja nyky-yhteiskunnan leikkauspisteeseen. Se on kiehtova tarina vähemmistökansan keskuudessa vallitsevista normeista ja moraalikäsityksistä sekä siitä, miten Finmarkin lakia luetaan.

Minerva Kustannus 1. edition
FIN EISBN: 9789523120723

Available with these library cards


Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski
Keski-kirjastot.

Akaa, Hämeenkyrö-Tavastkyro, Ikaalinen-Ikalis, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala-Birkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere-Tammerfors, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat-Virdois, Ylöjärvi
Piki-kirjastot.

Alavieska, Enontekiö-Enontekis, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto-Karlö, Hyrynsalmi, Ii, Inari-Enare, Kajaani-Kajana, Kalajoki, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kittilä, Kolari, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka-Limingo, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Muonio, Nivala, Oulainen, Oulu-Uleåborg, Paltamo, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Pudasjärvi, Puolanka, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Raahe-Brahestad, Ranua, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Simo, Sodankylä, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tervola, Tornio-Torneå, Tyrnävä, Utajärvi, Utsjoki, Vaala, Ylitornio-Övertorneå, Ylivieska
Pohjoisen eKirjasto.

Ilomantsi-Ilomants, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Valtimo
Vaara-kirjastot.

You may be interested in...

Koutokeino, kylmä kosto

Pettersson, Lars

Verijäljet lumessa

Pettersson, Lars

Verijäljet lumessa

Pettersson, Lars

Kaamosmurhat

Pettersson, Lars

Kaamosmurhat

Pettersson, Lars