Kellokosken prinsessa

    Kellokosken prinsessa / Ilkka Raitasuo, Terhi Siltala

    Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa. Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.

    Svedholm, Anna Kellokosken piirimielisairashoitola Kellokosken sairaala Ellibs henkilöhistoria psyykkisesti sairaat suuruusharha mielikuvitus identiteetti kuninkaalliset skitsofrenia potilaat mielisairaanhoito historia mielisairaalat Tuusula Kellokoski

    Like
    FIN EISBN:9789520106430

    You may be interested in...