Skip to main content
All libraries

Ihmisen ja ympäristön käännekohtia : Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksen keskeiset vaiheet esihistoriasta globalisaatioon

Ihminen on koko olemassaolonsa ajan käyttänyt luonnonvaroja toimeentulonsa lähteenä. Samalla ihminen on paikoitellen aiheuttanut peruuttamattomia muutoksia ympäristöön. Yhteiskuntarakenteiden kehittyminen, elämäntapojen muutokset ja väestönkasvu ovat seurausta ihmisen ja ympäristön välisen vuorovaikutussuhteen kehityksestä. Vasta nykyaikana on oivallettu ihmisen ja luonnon riippuvuussuhteen merkitys osana kestävää kehitystä.

Ihmisen ja ympäristön käännekohtia –kirja lähtee liikkeelle esihistoriasta, jolloin varhaiset ihmiset elivät pyyntikulttuurissa. Ihmisen siirtyessä viljelemään maata syntyivät ensimmäiset korkeakulttuurit, aiheuttaen myös ensimmäiset varsinaiset ympäristökatastrofit.

Kirjassa käsitellään talous- ja ympäristövaikutuksia eri aikakausilta, kuten antiikin ajalta. Muut keskeiset teemat ovat keskiajan talous- ja yhteiskuntajärjestelmä, löytöretkien seuraukset, maailmanlaajuisen talouden syntyminen, teollistuvan maailman yhteiskunta- ja ympäristövaikutukset sekä globaalin kulutusyhteiskunnan synty. Aikakaudet yhdistävänä teemana teoksessa käsitellään naisten aseman muuttumista ja keskeisiä teknisiä innovaatioita.

FIN EISBN: 9789525901313

Available with these library cards


Korsnäs, Kristinestad-Kristiinankaupunki, Kronoby-Kruunupyy, Larsmo-Luoto, Malax-Maalahti, Korsholm-Mustasaari, Närpes-Närpiö, Pedersöre-Pedersören kunta, Jakobstad-Pietarsaari, Nykarleby-Uusikaarlepyy, Vorå-Vöyri
Fredrika-kirjastot.

Vaasa-Vasa
Vaasan kaupunginkirjasto.

You may be interested in...

Ihmisen ja ympäristön käännekohtia : Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksen keskeiset vaiheet esihistoriasta globalisaatioon

Varis, Soile

Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia : Euroopan kulttuurin keskeiset vaiheet antiikista nykyaikaan

Varis, Soile

Suomen historian käännekohtia

Varis, Soile

Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia : Euroopan kulttuurin keskeiset vaiheet antiikista nykyaikaan

Varis, Soile

Suomen historian käännekohtia : Käännekohtia

Varis, Soile