Hyvän tekemisen markkinat

    Hyvän tekemisen markkinat / Frank Johansson

    Kansainvälisen auttamisen ala on kasvanut, ammatillistunut ja kaupallistunut huimaa vauhtia 25 viime vuoden aikana. Nykyinen talousjärjestelmä on mahdollistanut järjestöjen kasvun mutta myös pakottanut ne mukaan kaupalliseen kilpailuun. Se on muuttanut alan markkinointikuvastoa, jossa hyödynnetään julkisuuden henkilöitä ja etsitään toimittajia kiinnostavia sankaritarinoita. Apu myös paketoidaan yhä useammin pieniksi projekteiksi, joita on helppo kaupata rahoittajille ja lahjoittajille. Pikavoittojen tavoittelussa kokonaiskuva voi kuitenkin hämärtyä. Hyvän tekemisen markkinat arvostelee kasvun logiikkaa ja kuvaa ristiriitaa hyvän tekemisen ja markkinaehtoisen toiminnan välillä. Se tarkastelee kansainvälisten ja suomalaisten järjestöjen tarinoiden avulla, miten alan toimijat ovat syntyneet ja muuttuneet sekä millaisia vaikutuksia kehityksellä on ollut. Onko kutsumus kilpailun myötä muuttunut uraksi ja bisnekseksi? Kumpi voittaa, kun järjestöt joutuvat valitsemaan arvojen ja oman selviytymisensä välillä?

    avustustoiminta kansainväliset järjestöt avustusjärjestöt ihmisoikeusjärjestöt kehitysyhteistyö katastrofiapu auttaminen kansalaisjärjestöt hyväntekeväisyys humanitarismi globalisaatio markkinatalous kaupallistuminen kansainvälinen apu markkinointi varainhankinta järjestöt perspektiivi työsyrjintä kansainvälinen talous talousjärjestelmät televisiojournalismi

    Gaudeamus 1.edition
    FIN EISBN:9789523455078