Skip to main content
All libraries

Tavarataidot

Kotimainen vastine KonMarille! Unohda pikaraivaukset – opettele tavarataidot!

Tavaroiden määrä suomalaisissa kodeissa on nykyään valtava, eikä kaupastakaan tavara lopu. Tavaratulvan kesyttäminen vaatii uutta osaamista: nyt tarvitaan tavarataitoja!

Tavarataidot-kirja kertoo, miksi meillä on liikaa tavaroita ja mitä asialle pitäisi tehdä. Kirja ohjeistaa oivaltavasti tavaratulvan torjumiseen, sopivan määrän hahmottamiseen ja ylläpitämiseen sekä liiasta luopumiseen. Kirjassa neuvotaan käytännönläheisesti, miten tavarapaljous selätetään: mistä tietää kuinka paljon on sopivasti, miten poistetuista tavaroista pääsee vastuullisesti eroon ja miten estää turhien tavaroiden kertyminen kotiinsa. Teos auttaa näkemään, millaiset ajatusharhat tekevät turhasta luopumisen vaikeaksi ja miten niitä vastaan voi taistella.

"Eläkeikää lähestyvät vanhemmat, joiden aikuiset lapset olivat jo lähteneet pois kotoa, halusivat muuttaa isosta omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon. Muuttoa varten talon tavaroita alettiin käydä läpi. Joukossa oli paljon lapsille kuuluneita esineitä, kuten leluja, piirustuksia ynnä muuta. Päälle kolmekymppiset lapset olivat auttamassa tavaroiden raivaamisessa. Varaston uumenista tuli esiin vanhoja sarjakuvalehtiä. Yksi lapsista ilahtui löydöstä. Hän pakkasi lehdet siististi pahvilaatikkoon, teippasi sen kiinni ja kirjoitti tussilla päälle: Vanhoja sarjakuvalehtiä. Säästetään. Sitten hän kantoi laatikon tyytyväisenä takaisin vanhan asunnon varastoon."

Tammi 1. edition
FIN EISBN: 9789513194307

Available with these library cards


Espoo-Esbo, Helsinki-Helsingfors, Kauniainen-Grankulla, Vantaa-Vanda
Helmet-kirjastot.

You may be interested in...

Tavarataidot

Sarras, Jenni

Tavarataidot

Sarras, Jenni

Tavarataidot

Sarras, Jenni

Konsten att städa : förändra ditt liv med ett organiserat hem

Kondo, Marie

KonMari : siivouksen elämänmullistava taika

Kondo, Marie