Syyskuun jumalat

    Syyskuun jumalat / Saara Henriksson, lukija Aku Laitinen (audiobook)

    Historian roskakorissa vain patsailla on päät harteillaan. Amerikkalainen Paul Herzog muuttaa Budapestiin yliopiston opettajapestin vuoksi. Pikkuhiljaa Paulille valkenee että kaupungissa on jotain hämärää: kadun nimet vaihtuvat yön aikana, kotitalon kerroksien määrä vaihtelee päivästä toiseen. Tuttu raitiovaunureitti päättyy seinään. Paul tutustuu yläkerran naapuriin, kansannousun kokeneeseen Ishmael Gáboriin, joka vie Paulin kaupungin ulkopuolelle Tonavan saarelle kokoontuvan Syyskuun jumalat -nimisen ryhmän iltamiin. Syyskuun jumalien kautta Paul tutustuu kaupunkiin, jossa unohdetut historiat jäävät elämään uusien rinnalla. Kun Paulille tuttu todellisuus murenee, jää jäljelle kysymys, kuinka toimia oikein. Syyskuun jumalat on romaani sivustakatsojista, taustallaan suuntansa kadottanut nyky-Unkari. Romaani pohtii muistin ja identiteetin kysymyksiä maailmassa, jossa historia kirjoitetaan joka päivä uudelleen. "Entäpä, jos koko historia luotaisiin uudelleen säännöllisin väliajoin? Yhtenä ja samana päivänä kaupunki, puut, penkit ja taulut, ihmiset, kaikki alkaisi alusta."

    Herzog, Paul, (fiktiivinen hahmo) -- fiktio. työskentely ulkomailla amerikkalaiset tutustuminen naapurit outous ympäristö ulkopuolisuus vieraus menneisyys vaikutukset opettajat yliopistot ryhmät Syyskuun jumalat iltamat kaupungit Unkari Budapest psykologiset romaanit uuskumma

    Saga Egmont 1.edition
    FIN EISBN:9788726022629

    You may be interested in...