Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä

"Sitä paskaa ei tähän hallitukseen oteta", Risto Ryti kivahti oikeusministeri J. O. Söderhjelmille, joka ehdotti Urho Kekkosta mukaan talvisodan hallitukseen joulukuun alussa 1939. Rytin tiuskaisu kuvaa, että Kekkonen oli merkitty mies jo aloittelevana poliitikkona.

Sisällissota, toiminta Etsivässä keskuspoliisissa, kielitaistelu, urheilupolitiikka, Lapuan liikkeen aika, AKS:n riidat ja yritys sisäministerinä lakkauttaa IKL talvisodan alla nostattivat myrskyjä Kekkosen ympärillä.

Aikaansaavalla Kekkosella oli verraton kyky hankkia vastustajia ja vihamiehiä. Pitkän ja monivaiheisen uran varrelle heitä jäi paljon. Jotkut käänsivät takkinsa. Osa pysyi Kekkosen vastaisessa oppositiossa loppuun saakka. Heitä oli puolueissa, talouselämässä, järjestöissä, virkakunnassa, yliopistoissa, armeijassa, kirkossa, kulttuuripiireissä ja lehdistössä. Kirjassa kerrotaan, keitä he olivat, mitä he tekivät ja miksi he riitaantuivat Kekkosen kanssa.

Into Kustannus 1. painos
FIN EISBN: 9789523512030

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

USA:n presidentit : Ihmiset jotka muuttivat maailmaa

Minä ja Kekkonen

Lehtinen, Lasse

Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä

Keränen, Seppo

Ronald Reagan: Elämäkerta

Henriksson, Karin; Erkintalo, Paula

USA:n presidentit

Historia, Maailman