Unien valtiaat symbolien salaisuus

    Unien valtiaat symbolien salaisuus / Ville A. H Masalin, Aila Leppäniemi-Masalin, Matti H Masalin

    Seoksella ja Jabella on etsivätoimisto. He suorittavat tavallisia pieniä varjostus tehtäviä ja selvityksiä, sekä muita alaan kuuluvia toimia. Eräänä päivänä kaikki muuttuu. He saavat toimeksiannon, joka tuntuu aluksi tavanomaiselta rutiini tehtävältä, mutta joka johdattaa heidät vähitellen kohti merkillisiä seikkailuja ja uskomattomia tapahtumia. He seikkailevat mitä omituisimmissa kuvioissa, tietämättä aina itsekään kuka tai mikä tai ketkä tätä merkillistä labyrinttiä sekoittaa ja ravistelee. Välillä näyttää siltä, että henkikultakin on vain ohuen säikeen varassa, jos enää siinäkään. Vähitellen selviää, että heidän unensa näyttelevät merkittävää osaa tämän visaisen ja mutkikkaan jutun käänteissä, eikä siinä kaikki. Vähitellen uni ja todellisuus sekoittuvat toisiinsa yhä sekavammaksi vyyhdiksi, jossa jokainen ratkaisukin tuntuu tuovan vain uusia kysymyksiä.
    Jännitystä, huumoria, seikkailuja!

    fantasiakirjallisuus salapoliisikirjallisuus jännityskirjallisuus seikkailukirjallisuus kuolema vainajat unitutkimus uni unet painajaiset symbolit yksityisetsivät poliisit rinnakkaiset maailmat planeetat pikkukaupungit

    Mediapinta
    FIN EISBN:9789522355768