Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Tappotanssi

Hanko. Keskikesä. Täydellistä hellepäivää lupaileva kuulas aamu. Rannalta löydetään kuollut mies haudattuna olkapäitään myöten kosteaan rantahiekkaan. Vain ruhjottu pää pilkottaa tiiviiksi poljetusta maasta. Absurdi murha laukaisee tapahtumaketjun jossa väkivalta ja himo, raha ja rakkaus, petos ja kosto kietoutuvat yhteen. Kaikilla ja kaikella on menneisyytensä, mikään ei ole sitä miltä päällepäin näyttää. Auringon ja pitsihuviloiden kaupungin pimentävät verenkarvaiset pilvet. Eikä aikaakaan, kun satamasta löytyy seuraava ruumis. Tappotanssi on ensimmäinen Ruben Waara -dekkari. Matti Remes (s. 1955) on Tapiolassa ja Hangossa perheineen asuva graafikko, kirjailija ja pilapiirtäjä. Hankoon sijoittuvat myös hänen kuusi tähän asti ilmestynyttä Ruben Waara -rikosromaaniaan. Remes on julkaissut kymmenen pilapiirroskirjaa. Hänen pilapiirroksiaan on julkaistu myös useissa lehdissä, Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Englannissa. Kirjallisen työnsä lisäksi Matti Remes toimii graafisena suunnittelijana omassa toimistossaan. www.mattiremes.fi

Tammi 1. painos
FIN EISBN: 9789513184124

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Tappotanssi

Remes, Matti

Verenpunainen spiraali

Remes, Matti

Verenpunainen spiraali

Remes, Matti

Sukellus

Remes, Matti

Sukellus

Remes, Matti