Tappava talo

    Tappava talo / Eija Piekkari

    Työn ja perhe-elämän aallokossa luovivan rikosylikonstaapeli Kristiina Elon tutkimukset Lahden seudulla ovat edenneet yhdeksänteen osaan. Mitä tapahtuu, kun oma koti ei olekaan enää turvasatama? Rikosylikonstaapeli Kristiina Elon kotikylää kiertänyt vanhus löydetään ojasta. Nainen väittää, että hänet tyrkättiin sinne. Hänen sanomisiinsa suhtaudutaan epäillen, kunnes tapahtuu toinen samanlainen tieltä työntäminen. Kuka tai mikä häiriköi maalaiskylän rauhassa? Metsäkankaalta Lahdesta löydetään surmattuna Sonja Saari. Ystävien mukaan hän oli vähän outo, muuttunut osallistuttuaan jonkin ryhmän kokoukseen Helsingissä. Lopulta yksi ystävistä paljastaa Sonjasta jotain, jonka takia vuosien ystävyys on ollut katkeamassa. Myös Sonja Saaren luona asuneen maahanmuuttajanaisen kohtalo mietityttää poliisia. Oliko hänet valittu kohteeksi alun perin? Vai onko talossa jotain, jonka joku haluaa? Tapausta tutkiva Krisse Elo löytää asian selvittämiseksi vain yhden uhkarohkean keinon. Tappava talo on yhdeksäs osa hollolalaisen Eija Piekkarin suosittua Kristiina Elo -dekkarisarjaa.

    Elo, Kristiina murha tutkimus työ perhe yhteensovittaminen salaisuudet menneisyys rikosylikonstaapelit naiset kaupungit Lahti

    Myllylahti Oy 1.painos
    FIN EISBN:9789522027740

    Kiinnostaisiko myös...