Hyppää pääsisältöön
Kaikki kirjastot

Talven soturit: Talvisotataito Suomessa 1918-1940

Talvisodankäynti on ollut harvinaista maailmanhistoriassa, mutta suomalaisilla on talvitaistelijoina pitkä historia. Pohjoisissa oloissa menestyminen on edellyttänyt erityistä osaamista, ja kyky käyttää maastoa ja olosuhteita hyväksi on usein ratkaissut taisteluiden lopputuloksen.

Talven soturit -teoksessa sotahistorioitsija Pasi Tuunainen kertoo tämän osaamisen kertymisestä Suomessa. Hän osoittaa, kuinka Suomessa vuoden 1918 jälkeen opittiin ottamaan hyinen talvinen elementti hyötykäyttöön ja kääntämään se taktiseksi eduksi.

Talvisodassa nämä kehitystyön ja koulutuksen tulokset joutuivat äärimmäiseen testiin. Ne osoittautuivat yleensä toimiviksi, sillä suomalaiset onnistuivat liittoutumaan talven kanssa ja saavuttivat sotilaallista menestystä. Puutteita he paikkasivat improvisoimalla ja soveltamalla esimerkiksi tukkijätkien konsteja. Talven soturit on lajissaan ainutlaatuinen teos suomalaisille tärkeästä mutta sotahistoriallisesti katveeseen jääneestä aiheesta. Nykyisin arktisten alueiden sotilaallinen merkitys on kasvussa, ja suomalaisesta talvitaisteluosaamisesta onkin tullut kansainvälisesti arvostettu vientituote.

Gaudeamus 1. painos
FIN EISBN: 9789523455955

Saatavana seuraavilla kirjasto­korteilla

Valitettavasti tätä ei ole saatavana

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä

Sodan maantiede : maaston ja olosuhteiden vaikutus sodankäyntiin 1850-luvulta nykypäivään

Tuunainen, Pasi; Puhakka, Jussi

Propagandan historia

Sutinen, Ville-Juhani; Pitkänen, Silja

Propagandan historia

Sutinen, Ville-Juhani; Pitkänen, Silja

Tolvajärven jälkeen: Suurtaistelun ihmisten historia

Keskisarja, Teemu; Puhakka, Jussi

Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat: Ranskan apu Suomelle 1939-1940

Tala, Henrik