Tahto tehdä toisin: Uusia toimintatapoja lastensuojeluun

    Tahto tehdä toisin: Uusia toimintatapoja lastensuojeluun / Taru Pätäri, Minna Ylikännö, Taru Pätäri, Minna Ylikännö, Petri Virtanen, Sirkka Rousu, Tuomas Kurttila

    "Julkiset palveluorganisaatiot ovat muuttuneet. Samalla on muuttunut kunnissa tehtävä lastensuojelu. Tahto tehdä toisin on yleisesitys lapsiin ja nuoriin keskittyvästä sosiaalityöstä, jossa keskiössä ovat palvelujen käyttäjän kunnioitus ja toisin tekemisen tavat. Kirja avaa uusia näkökulmia viimeaikaiseen keskusteluun lastensuojelusta - moniammatillisesti ja eri hallintokuntia ymmärtäen. Kirjoittajien kantavana ajatuksena on toimimattomista rakenteista luopuminen ja rohkeasti uuteen tarttuminen. Kirja esittää, miten lastensuojelun toimintaa muuttamalla hallintoa ymmärtäen ja rakenteita ravistellen saadaan aikaan uusia ja toimivia, lapsia ja nuoria eteenpäin auttavia ja tukevia toimintatapoja. Kirja on suunnattu sosiaalityön ja erityisesti lasten ja nuorten parissa työskenteleville sekä sosiaalityön opiskelijoille. Se soveltuu myös korkeakoulujen oppikirjaksi."

    sosiaalityö lastensuojelu lapset (ikäryhmät) nuoret lastenhuolto sosiaalipalvelut palvelut lastensuojelulaki kehittäminen tanssiryhmät musiikkiarvostelut taitto huoltoapu henget (yliluonnolliset oliot) verkkojuttelu päihdehuolto kehittämistutkimus sosiaalinen oikeudenmukaisuus

    Tietosanoma 1.painos
    FIN EISBN:9789518854305

    Kiinnostaisiko myös...